Kokeilin sitten tiimalasikantapäätäkin, suunnilleen samoilla kiilamuokkauksilla kuin testisukissa. Oli joku ohjekin alkuun käytössä, mutta en saanut sillä riittävän siistiä jälkeä, joten ensimmäinen kantapää meni purkuun ja tein uuden omalla tyylillä. German short rows tekniikkana, mutta tuplasilmukat ikään kuin tuplana, jotta reikiä ei tulisi. Melko hyvin toimi ainakin tällä langalla. Tiimalasin silmukkamääriä tarttis ehkä vähän vielä säätää, kun nyt tuo meinaa vielä pussittaa hieman.
Lanka on sellainen aarre, että se on saanut odotella elokuusta saakka sopivaa ideaa. Samaa lankaa erivärisenä kuin aiemmissa kantapäätestailuissakin. Näihin sukkiin raidat osuivat melko lailla täydellisesti, mutta yhden raidan verran jouduin pätkäisemään molempien kantapäiden jälkeen pois, kun kerrankin halusin täsmätä raidat juuri oikein. Sepä ei haittaa, koska molemmista pätkistä saa varmasti raidan verran tämän vuoden joulukalenterisukkiin!
Malli: varpaista varteen 72 silmukalla, tiimalasikantapää 6 silmukan kiiloilla
Lanka: Trailing Clouds Nimbus, väri Primary/Secondary
Puikot: 2,0 mm
Ravelryssä: Primäärireaktio