Jestas sentään, blogin kävijälaskuri on pyörähtänyt kuusinumeroisiin lukuihin ja uusia lukijoitakin tuntuu tulevan koko ajan. Jännää!
Tein tuossa joku aika sitten pieniä kokeiluja kirjavalla Wollmeisella yhdistämällä sen näiden sukkien yksivärisissä osuuksissa käytettyyn petrooliin (vai turkoosiin?). Siinä jo ensimmäistä sukkaa tehdessä mietin, että tästä tulee joko tosi hieno tai aivan järkyttävän ruma. Tein ensimmäisen loppuun asti ja ehdin kutoa toiseenkin joustimen, mutta sitten sukat jäivät jäähylle. Välillä sovitin jalkaan ja mallailin. Mutta ei auttanut, järkyttävän ruma sukka se oli. Purin ensimmäisen sukan resoriin asti, tungin kirjavan langan laatikkoon häpeämään ja kaivoin nätimmät värit esiin. Raitasukat syntyivätkin sitten nopeasti, kun oli kerran joustimet jo valmiina.
Vaikkei välttämättä heti siltä näytä, näissä sukissa on kolmea eri väriä. Joustin, kantapää ja kärki ovat
Marilindojen jämää, kun taas raidoissa on samat värit kuin
Vamppi-sukissa ja
kevätpipossa. Näin siksi, että joustimet oli tosiaan jo tehty, mutta se jämäkerä yksinään ei olisi riittänyt punaisen pariksi. Ihmeen hyvin osuivat yhteen nämä värit.
Pitkään on pitänyt kokeilla tuota varvasosion anatomista muotoilua, mutta aiemmat versiot ovat joka kerta tuntuneet oudoilta ja menneet purkuun. Nyt sain kavennukset kohdilleen ja sukat istuvat näihinkin varpaisiin paremmin kuin hyvin. Mitään en tietenkään kirjoittanut ylös, joten täytyy luntata näistä sukista seuraavalla kerralla.
Malli: perussukka ylhäältä alas, 68 silmukkaa
Lanka: Wollmeise Twin, värit Fritzi Frizzante, Vamp (WD) ja Nicole (WD)
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt