tiistai 27. tammikuuta 2015

Jämälankaterapiaa


Koska villasukkia ei kuulemma voi olla liikaa, sain päähäni keriä taas pari yllärikerää ja kutoa jämäraitasukkia. Keristä tuli sen verran suuret, että niistähän tulikin neljä sukkaa, mitä nyt lopussa piti vähän täydennellä.





Malli: oma perussukka ylhäältä alas, yhden kerroksen raidat, ranskalainen kantapää ja nauhakavennukset
Lanka: yksiväriset osat Fabelia, raidat jämäpurkin aarteita, mm. Fabelia, Regiaa, Zauberballia, hiukan Väinämöistä ja loput vaihdossa saadut jämät
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Random x 4


torstai 22. tammikuuta 2015

Jokohan näillä pärjäis?

Heipä hei täältä muuttolaatikoiden keskeltä! Tulin vain kertomaan, että pakkasin äsken meidän villasukat. Siis kahden ihmisen villasukat. Lopputulos:


Eikä tässä vielä kaikki, ehei...


perjantai 16. tammikuuta 2015

Pitkä viikonloppu


Ja sitten on vuorossa se viimeisenä valmistunut, mutta ensimmäisenä aloitettu joulukäsityö.


En yleensä oikein lämpene näille pätkävärjätyille (tai -rääkätyille) langoille, mutta joskus sitä saattaa sortua kauniiden väriyhdistelmien vuoksi. Juuri tämä Viikonloppu oli käynyt monta kertaa ostoskorissa Titityyn nettikaupassa seikkaillessani, mutta jäi sitten kuitenkin tilaamatta. Kunnes lopulta sain sen käsiini ihan oikeasti ja sorruin.


Näin kirjavasta langasta ei kovin ihmeellisiä malleja kannata edes yrittää, mutta jotain pientä kivaa halusin sileän neuleen lisäksi. Selasin Ravelry-jonoa ja sieltä löytyikin kaunis, yksinkertainen vaihtoehto. En kylläkään katsonut ohjeesta kuin tuon siksak-kuvion, jota jatkoin myös kärkikavennuksien ajan, koska ohjeen kuvissa se loppui hassusti töksähtäen.


Tuo kuvio oli mukavaa neulottavaa, varsinkin kun olen opetellut tekemään silmukansiirrot näppärästi ilman apupuikkoa. Langastakaan ei ole mitään valittamista, mutta ehkä nyt sain taas vähäksi aikaa tarpeekseni näin villeistä värjäyksistä. Vyyhdin loppu päätynee raidoiksi jonkun rauhallisemman värin kanssa.


Ohje: Zigzagular socks (ilmainen)
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, väri Viikonloppu
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: ZigZag


tiistai 13. tammikuuta 2015

Hämy ja Sammal


Toinen joulukäsityö oli nopeaa ja aivotonta neulottavaa, mutta jäi ehkä juuri siksi muiden töiden jalkoihin ja valmistui vasta toissa päivänä. En ole tätä pingottanutkaan enkä ole varma, kaipaako se sitä, koska kokoa on jo nyt ihan riittämiin. Tämä toimii sekä kääriytymistarkoituksissa että kaulahuivina, oikein loistava malli siis!



Huiviohje oli juuri niin helppo ja mukava kuin nyt Veeran huivit voivat olla. Harmaan puoliskon yksitoikkoisilla loppumetreillä tosin alkoi ehkä vähän puuduttaa. En näköjään millään opi, että tällä käsialalla kannattaisi valita suositeltua pienemmät puikot, jotta lanka riittäisi ohjeen mukaisiin silmukkamääriin - tämäkin jäi muutamaa silmukkaa vajaaksi, mutta toisaalta tämäntyyppisissä malleissa silmukkaluvuilla ei ole mitään merkitystä.


Syksyllähän päätin, että neuloisin noista hyllyihin kertyneistä kirjoista kaikista edes yhden ohjeen verran. Tämä huivi menee siis samaan sarjaan Kai-Mein kanssa. Jännä juttu vaan, että hyllyyn on talven aikana ilmestynyt lisää kirjoja, joten neulottavaakin on ihan kiitettävä määrä.


Ohje: Harmaa ja liila Veera Välimäen Huivileikki-kirjasta
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, yksi vyyhti väriä Hämy ja 80 grammaa väriä Sammal
Puikot: 4,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Hämyisä


torstai 8. tammikuuta 2015

Myrkkyä sukissa

Näköjään tämä jouluherkkujen tuhoaminen jatkuu vielä loppiaisen jälkeenkin, kun väliin tuli jämäilyä, uutta villapaitaa ja varmaan jotain muutakin. En myöskään osaa päättää, mikä puikoilla olevista jutuista on paras, joten teen kaikkia vuorotellen. Lopputuloksena mikään ei sitten valmistu. No, ainakin on kivoja projekteja!


Nämä raitasukat aloitin itse asiassa pyhien jälkeen viimeisenä jouluprojektina ja silti ne tulivat ensimmäisinä valmiiksi. Johtunee ärjystä väriyhdistelmästä, joka houkutti jatkamaan. Paritin nämä kaksi väriä mielessäni jo siellä lankaostoksilla ollessani, ja kyllä toimii!


Nämä ovat ihan perusmallia tasaraidoilla ja vahvistetulla ranskalaisella kantapäällä. Siis parhaita sukkia, mitä voi olla, jos minulta kysytään.


Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, värit Ärjy ja Myrkky
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Ärjyä myrkkyä


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Harmaan keskellä vihertää


 
Jostain syystä tällä hetkellä näyttää silmää miellyttävän harmaan ja vihreän yhdistelmä. Tämä villapaita tuli valmiiksi joulupäivänä ja nyt tekeillä on kaksi muuta projektia samasta värimaailmasta.


Eipä ole kyllä koskaan aiemmin tullut mieleenkään kokeilla intarsianeuletta pyörönä. Tässä villapaidassa tekniikkaa tarvittiin, jotta toisesta hihasta saatiin yksivärinen. Muuten paita on ihan perusmallia, neulottu ylhäältä alas saumattomasti. Hihat istuvat olkapäiltä vallan mainiosti ja tuo toispuoleinen raita on tosi hauska. Päädyin tekemään sileäneuleisesta puolesta "oikean", vaikka ohjeen mukaan tehtynä paita olisi oikeastaan käännettävä. Tein myös vähän reilumman koon kuin olisi tarvittu, että tästä tulisi oikein rento ja mukava. Ja lisäsin raitaan korkeutta, koska ohjeen mukaan tehty näytti hassulta. Erittäin hyvä puoli tähän suuntaan tehdyissä neuleissa: paitaa voi sovittaa ja mallailla missä vaiheessa tahansa.


Langasta tein tällä kertaa sellaisen havainnon, että ilmeisesti eri värit nyppyyntyvät eri tavoin tai sitten neuletiheys on ratkaiseva tekijä. Seuraavaan kokeiluun on otettava pienemmät puikot, sillä vihreässä osuudessa näkyy jo pienen käytön jälkeen merkkejä kulumisesta näin löysällä tiheydellä. Toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä näin mukavan rennossa paidassa.


Ohje: Holsten / ANKESTRiCK
Lanka: Holst Garn Supersoft, värit Flannel Grey ja Calypso, yhteensä vähän päälle 200 grammaa
Puikot: 3,5 ja 3,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Flanellipaita


perjantai 2. tammikuuta 2015

Cladonia numero kaksi

Viime vuoden valmiiden huivien kollaasissa oli mukana joulukuun alussa valmistunut Cladonia, jonka annoin hieman myöhästyneenä lahjana eteenpäin uutenavuotena. Huivi on tehty paksummasta langasta kuin viimeksi, joten silmukoita ei ole ihan yhtä paljon ja jätin viimeisimmät koukerokerrokset tällä kertaa tekemättä. Mainio ohje edelleen.



Ohje: Cladonia / Kirsten Kapur
Lanka: Drops Alpaca, värit 501 ja 4400 (kaksi kerää molempia riitti mainiosti)
Puikot: 4,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Torvijäkälä


Sain samalla kertaa myös hieman lisätilaa valmiiden töiden laatikkoon, koska vieraiden matkaan lähti kaksi käyttäjää odottanutta sukkaparia.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...