maanantai 6. tammikuuta 2014

Flare

Mullapa onkin uusi villapaita! Ja vieläpä aika kiva sellainen. Seuraa sarja päättömiä ja huonolaatuisia kuvia.


Kun törmäsin tähän Veeran malliin, halusin välittömästi tehdä sen itselleni. Yhdistin samaan projektiin lankatestauksen, joka olikin varsin onnistunut. Tosin en suosittele tätä lankaa kaikkein herkimmin kutiaville, koska kyllä se edelleen, konepesun jälkeenkin, vähän pistelee. Mutta ei liikaa mun makuun. Puikoilla lanka oli todella jännä kokemus, sellaista ohutta ja karkeaa, kuin paperinarua. Pesussa neule pehmeni ja pörhistyi, muuttui myös vähän tiiviimmäksi. Lisäksi lanka on hyvin riittoisaa. Kiinnostava testaus siis. Ja tuohon kanelin väriin ihastuin ihan tosissaan.


Pidän tässä mallissa erityisesti pääntien muodosta ja siitä, miten se tehtiin. Hihoista tein pitkät, koska olen tosi huono käyttämään puolipitkiä. Ja taas kerran jumitin hihojen kanssa vaikka kuinka pitkään, kun niitä oli niin tylsää tehdä.


Myös helman levenevä muoto on kiva, vaikka ennen pesua vähän epäilytti, että paita olisi liian leveä ja lyhyt. Lisäyksiä olisikin voinut tehdä vähän ohjetta harvemmin ja pituutta voisi ehkä olla vähän enemmän, mutta en uskaltanut käyttää lankaa enempää ennen hihojen tekemistä ja niiden jälkeen en enää jaksanut purkaa helmaa. Hyvä tämä on näinkin ja pääsee varmasti käyttöön.

Ohje: Flare / Veera Välimäki
Lanka: Holst Garn Supersoft, väri Cinnamon, menekki 225 grammaa
Puikot: 2,5 ja 2,75 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Kaneli-Flare

15 kommenttia:

  1. Kaunis pääntie ja ihanan lämpöinen sävy langassa!

    VastaaPoista
  2. Onpa täällä vallan ihanoita neulottu asuja, vau! Fb:stä tulin katsomaan. Huivit vallan ihania.

    VastaaPoista
  3. Tämä(kin) Veeran malli on kyllä kaunis. Ja ihanan lämpöinen tuo kanelin väri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon vastustellut ruskean sävyjä jostain syystä tosi pitkään, mutta nyt tilasin riskillä tuota väriä nettikuvien perusteella. Ei mennyt pieleen, tuo on aivan ihana sävy. Ja kun livenä Titityyssä kävin Holst Garnin lankoja kuolaamassa, niin ei siellä tainnut rumia värejä ollakaan...

      Poista
  4. Kaunis! Ja väri on kyllä vallan upea!

    VastaaPoista
  5. Aika kiva toi ruskea väri! Yllättävän kiva. Mä oon aina vierastanut ruskeeta, mutta miksi? En oikein edes tiedä enää. Onko mulla yhtään ruskeeta vaatetta? Sopiskohan se mulle? Hmm... Mitä ihanaa mä tarttisin tai haluaisin?
    Kyllä oli taas tossa maakuntamatkalla samat kysymykset kuin aina, ai miten sulla on tommonen neuletakki, onko se kaupasta vai onko se jonkun tekemä? Niin, tästä on puhuttu ennenkin. Ai tommoset sukat oikeen että miten se tommosta osaa? Tyhmä kysymys. Huivia käytiinkin sitten salaa tutkimassa, paitsi että huomasin kyllä.
    HA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan monta ruskeaa vaatetta ole, mutta nyt se on jostain syystä alkanu näyttää kivalta. Joku ruskea huivikin taitaa olla kesken. Onko ne vähän huonomuistisia siellä, kun joka kerta ihmettelee sun neuleita?

      Poista
    2. Huonomuistisia, yksinkertaisia, miten sen nyt ottaa. Kekkasin kaksi vaatetta ittelläni, joissa on ruskeaa, ja siis mun brillithän on ruskeat! Kai sitä ruskeaa on pitänyt jotenkin mummovärinä, mut mä oon ainakin niin henkisesti mummoutunut, että voisi suoda ruskealle tilaisuuden.

      Poista
  6. Kaunis paita ja herkullinen ruskea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä tuli kyllä yksi mun lempivaatteista ja myös tuo ruskea on ehkä mun uusi lempiväri. :)

      Poista
  7. Tuo on niin mun näköinen paita väriä myöten. Oih...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vaan ohjetta ostamaan! :) Tuo on kyllä kaunis malli ja myös sopivan yksinkertainen tehdä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...