perjantai 29. heinäkuuta 2016

Vihertää


Toinen kesäpaita! Lempiväriä ja lempilankaa, mikäs sen parempaa!



Tähän voisi itse asiassa kirjoittaa samoja asioita kuin edelliseen tekstiin, sillä lanka on sama ihana ja paidan muotokin hyvin samanlainen kuin Isabellin mallissa. Tiivistettynä: valitaan reilusti väljyyttä sisältävä koko, luodaan väliaikainen aloitus olkapäille ja sitten pienen palapelin avulla (olkapää - olkapää - takakappaleen yläosa - olkapää - olkapää - etukappaleen yläosa) edetään posottamaan vartalo-osuutta, joka tässä mallissa on ihan suora pötkö helmaan saakka. Helma muotoillaan lyhennetyillä kerroksilla (lopetin ne jossain puolessa välissä, kun helmasta uhkasi tulla takaa liian pitkä) ja lopuksi poimitaan silmukat 3/4-hihoja varten. Hihansuut ja pääntie viimeistellään i-cordilla.



Aloitin tämän paidan joskus keväällä suurella innolla ja neuloinkin sitä aika reippaasti kahvitauoilla eteenpäin, mutta koska paita on muotoa leveä laatikko, se ei tuntunut etenevän millään. Pintaneule on sen verran aivotonta, että kävi välillä vähän tylsäksi. Mutta hihojen kohdalla tuli viimeinen stoppi - olisi pitänyt tajuta tehdä ne ennen laatikko-osuutta valmiiksi. Tiedänpähän seuraavalla kerralla. Tiedän sitten myös sen, että mahdollisessa seuraavassa versiossa aloitan pintaneuleen pari kerrosta alempaa, jotta tuo pääntien i-cord ei vetäisi sitä edestä hassusti ylöspäin. Toisaalta sitten menisi pilalle tuo olkapään hauska kolmiomuodostelma. No, täytyy miettiä.


Jotain uuttakin tässä tuli opittua, sillä olkapäiden muotoilut tehtiin japanilaisilla lyhennetyillä kerroksilla, joissa käytetään apuna hakaneuloja. Aika pätevän oloinen tekniikka, joskin tälle langalle ei ehkä paras, koska lanka on karkeaa ja vähän takertuvaista ja olettaisin, että tuo tekniikka toimisi paremmin jollain liukkaammalla langalla. Mutta aina mielenkiintoista oppia uutta, joten tämä kirja oli kyllä ostamisen arvoinen. Yhdet sukatkin sieltä olen puikoille ottanut, jos vaan kaikelta muulta saisi ne joskus neulottua.


Ohje: Riyito Carol Fellerin kirjasta Short Row Knits
Lanka: Holst Garn Samarkand, väri Spring Green (vajaat viisi kerää)
Puikot: 3,25 mm pyöröt
Ravelryssä: Kesäpaita


6 kommenttia:

  1. Vitsi miten ihana! Vähän järkytti, että tämmönen on livahtanut Ravelryssä ohi silmien, mutta ehkä se johtuu siitä, että sun versio näyttää mallikuvia paremmalta. Usein kanssaneulojan tulkinta vasta avaa silmät mallin hienoudelle.

    VastaaPoista
  2. Kaunis käyttövaate, näitä tarvitaan :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis ja raikkaanvärinen pusero :).

    VastaaPoista
  4. Kaunis pusero =) Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...