maanantai 14. joulukuuta 2015

Palmikkosetti


Aurinko paistaa ja on jopa pakkasta, hurraa! Sen kunniaksi kävin ulkoportailla nappaamassa pari kuvaa uusimmasta piposta ja tuubihuivista, jotka tuli tehtyä parina iltana tämän kuun alussa. Paksusta langasta tehtynä nämä olivatkin todellisia pikatöitä.



Tuubin / kaulurin ohje on ollut jemmassa yli vuoden päivät, kun sen jostain tarjouksesta itselleni nappasin. Sen jälkeen se unohtui täysin. Jostain syystä nyt sitten iski tarve lämpöiselle kaulurille (johtuiskohan tuosta Dropsin alpakka-alesta?) ja kävin lankaostoksilla. Olisin ostanut ohjeessa suositeltua Nepalia, mutta siitä ei löytynyt kivoja värejä, joten ostin ohuempaa Limaa. Tarkoitus oli ensin tehdä isoin koko, joten lankaakin varasin reippaan määrän. Sittemmin päädyin keskikokoon, joten lankaa oli ihan liikaa - päätin tehdä kaveriksi pipon. Ja kappas, Molly-pipossa onkin ihan samanlaista palmikkoa kuin tuubissa, nehän käyvät hyvin yhteen!


Tämä putkilo tehtiin hauskasti kapenevilla palmikoilla ja puikkokokoa pienentämällä (eläköön, KnitPron vaihtopäät!), jotta saatiin aikaan ylöspäin kapeneva muoto. Palmikoita oli vaihteeksi hauska tehdä ja muutenkin ohje oli hyvä ja selkeä. Pipo taas - no siitähän tuli sen verran isokokoinen, että meinaa tippua päästä. Vaikka aloitin kavennukset aikaisemmin kuin neuvottiin ja tiheyskin täsmää ohjeeseen. No, täytyy joko keksiä joku isopäinen lahjottava tai käyttää tätä vain silloin, kun hiukset ovat mytyssä niskassa pitämässä pipoa paikoillaan. Ohje oli sinänsä ihan helppo, mutta kaavioista tykkäävänä sanallisen ohjeen tavaaminen oli vähän tuskallista. Pintaneule on kyllä nättiä, voisin tehdä toisen pipon pelkästään tuolla vohvelikuviollakin.


Tuubihuivin ohje: Dripstones Cowl / Justyna Lorkowska
Lanka: Drops Lima, kolme kerää väriä 0701 (petrooli) M-kokoon
Puikot: 5,5; 5,0; 4,5 ja 4,0 mm pyöröt
Ravelryssä: Tippukivituubi

Pipon ohje: Molly / Erin Ruth (ilmainen)
Lanka: Drops Lima, 80 grammaa petroolia
Puikot: 3,0 ja 4,0 mm pyöröt
Ravelryssä: Molly

 

2 kommenttia:

  1. Tosinätti setti, ihan näyttävät saman suunnittelijan tekemiltä! Molly on miun suosikkipipoja, tähän jättipäähän se istuu kuin nyrkki silmään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on pieni mysteeri, koska mullakin on iso pää. No, pistetään mulle uuden langan piikkiin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...