lauantai 16. toukokuuta 2015

Kevät, syksy, mitä näitä nyt on


Parin viikon hiljaisuus ei ole johtunut suinkaan neulomattomuudesta vaan kuvaus- ja viimeistelyinnon puutteesta. Nyt huomasin ilta-auringon paistavan sen verran kauniisti pihaan, että ulkoilutin hieman uusinta huiviani.


Huivia ei itse asiassa ole vielä pingotettu mittoihinsa, koska se on jo tuollaisenaan aika reippaan kokoinen. Ja aivan ihana, niin puikoilla kuin valmiinakin!


Ainoa asia, mikä vähän jäi harmittamaan, oli punaisen langan loppuminen kesken noin viisi kerrosta ennen päättelyreunaa. Näin kävi, vaikka molemmat vyyhdit olivat selvästi ylipainoisia, joten kannattaa tosiaan varata se isompi vyyhti jälkimmäisen puoliskon pääväriksi (ja noudattaa puikkosuositusta ehkä myös). Vähän jouduin siis lopussa huijaamaan parin purkukerran jälkeen, mutta onneksi virheen huomaa vain, jos sitä osaa etsiä.



Syksyisistä väreistä huolimatta osallistuin tällä huivilla Titityyn KevätKAL:iin ja korkkasin siinä samalla myös ulkoneulontakauden. Hieman liian kylmästi vielä tuulee, mutta muuten oli oikein mukavaa!

Ohje: At dawn / Joji Locatelli
Lanka: Madelinetosh Tosh Merino Light, värit Nutmeg ja Cardinal
Puikot: 3,25 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Aamurusko

16 kommenttia:

  1. Nätti on! Täytyi ihan laittaa Ravelryssä suosikkeihin! Hienosti käy nuo värit yhteen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla tämä meni heti suosikkeihin kun ohjeeseen törmäsin, taisi olla jossain tarjouksessa silloin. Tosi kiva, semmoinen aika aivoton telkkarineule tämä.

      Poista
  2. Kauniit värit! Ja kunnon huiville näyttää edelleen olevan käyttöä!

    VastaaPoista
  3. Eikös ne syksyn neulomukset pidäkin tehdä keväällä/kesällä, jotta ovat sitten syksyn saapuessa heti käytettävissä? Kaunis huivi. :)

    VastaaPoista
  4. Onpa ovela muoto huivissa! Kaunis kokonaisuus, miun silmään ei ainakaan osunut tuo langan kesken loppuminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Langan loppuminen näkyy tuolla kapeassa päässä, mutta jätin sen tarkoituksella kuvaamatta :)

      Poista
  5. Tosi kaunis huivi ja väriyhdistelmä. Jos siellä joku virhe olikin, niin sitä ei huomaa vaikka kerroitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin! Ylin punainen raita on muutaman kerroksen liian matala ja tuo kapea pää on epäsymmetrinen, eli sen huomaa tosiaan vain tarkkaan tutkimalla :)

      Poista
  6. Yksinkertainen muoto on tässäkin tapauksessa kaunista :)

    VastaaPoista
  7. ..tulee niiin syksy mieleen,kaunis väritys huivissa!

    VastaaPoista
  8. Kaunis huivi ja kauniit värit. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...