sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Grammapeliä


KevätKAListelu sai aikaan pienen ihmeen: sain tehtyä villapaidan hihat loppuun asti täysin ilman minkäänlaista tympääntymistä. Yksi lempisuunnittelijoista, yksi lempparilangoista ja ehdottomasti yksi lempiväreistä - ja nyt mulla on viimeinkin vihreä villapaita, josta tuli melkeinpä täydellinen! Sopivasti ennen ensimmäisiä povattuja helteitä.



Ravellon ohje on ollut jonossa jo pidemmän aikaa ja tarkoitus on ollut tehdä se raidallisena, mutta nyt iski tarve yksiväriselle paidalle. Tai no, tarve ja tarve, mutta kuitenkin. Vähän piti ohjetta taas muokkailla, mutta suunnilleen tein niin kuin sanottiin. Pääntien olisin saattanut viimeistellä jotenkin, mutta lankaa ei jäänyt kolmesta vyyhdistä jäljelle kuin muutama metri, joten se saa jäädä tuollaiseksi. Tämä paita on siis tehty lähes grammalleen sen kokoiseksi kuin 1200 metriä lankaa antoi myöten. Suoraan puikoilta tulleena paita näytti vähän niukalta, mutta kastelu teki jälleen ihmeitä ja hihoistakin tuli tarpeeksi pitkät.


Ilmeestäkin sen näkee: olen tyytyväinen.

Ohje: ravello / Isabell Kraemer
Lanka: Malabrigo Sock, kolme vyyhtiä väriä Lettuce
Puikot: 3,25 ja 2,75 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Salaattipaita


15 kommenttia:

  1. Siitä tuli hieno! Itselläkin Ravellon ohje jo ostettuna.

    VastaaPoista
  2. Leveään hymyyn on totisesti hyvä syy! :-)

    VastaaPoista
  3. Upea! Värikin on ihan mahtava!

    VastaaPoista
  4. Kaunis paita! Ymmärrän tuon paidan "tarpeen" hyvin! :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis paita ja vielä luksuslangastakin, kyllä nyt kelpaa kesä aloittaa :)

    VastaaPoista
  6. Ihana! Mahtava väri ja kaikkea, täälläkin tarvittais inspiraatiota hihojen neulomiseen :)

    VastaaPoista
  7. Ihana vihreä, täydellinen pusero :)

    VastaaPoista
  8. Voi_kuinka_kaunis_paita!
    Kyllä on syytäkin olla suu korvissa, sopii sinulle tosi hienosti.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...