keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Pientä ja nopeaa

Sain pyynnön tehdä suojapussi uudelle puhelimelle sekä täysin vapaat kädet värien ja lankojen valinnan kanssa. Siispä lankalaatikoille ja puikot viuhumaan. Tein kaksi versiota, kun ensimmäisen valmistuessa epäilytti, onko koko sittenkään riittävän iso. Ensimmäisen tein sileänä neuleena, kahdeksan kerroksen vaakaraidoilla ja suljettuna pohjasta aloittaen, toisen yhtenä pitkänä kappaleena, helmineuleella ja neljän kerroksen raidoilla. Lopuksi virkkasin molempiin kerroksen kiinteitä silmukoita ja pitkulaisen kappaleen yhdistin virkkaamalla pussiksi. Ihan kivat pussit sain aikaan. Näistä saaja valitsi punasävyisen ja toinen jäi odottamaan käyttötarkoitusta, ehkä omaa tulevaa puhelinta (kai se älypuhelin on pakko joskus hommata).

Malli: omasta päästä
Lanka: Noro Kureyon Sock, jämiä sävyistä 185 ja 188
Puikot: 2,25 mm KnitPro-pyöröt ja virkkuukoukku nro 2,5
Ravelryssä: Puhelinpussit

Vein myös eilen syntymäpäivälahjaksi sukat, jotka kaivoin valmiiden töiden laatikon uumenista, kun kerran koko sattui kohdilleen. Langanpäät oli ainoastaan pääteltävä. Näistä en osaa tarkempia tietoja sanoa, ihan perussukat ohuesta sukkalangasta tasaraidoin, toisena lankana perusharmaa ja toisena liukuvärjätty. Lankojen nimetkin ovat päässeet unohtumaan, samoin puikkojen koko. Lahjansaaja saikin näistä heti lämmikettä, kun ei nämä kesäkuun illat vielä kovin lämpöisiä ole.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...