keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hellettä piisaa

Mittari näyttää ulkona olevan 29 astetta varjossa ja minä täällä värkkäilen villalankojen kanssa. Hullun hommaahan tämä on, mutta nyt juuri iloitsen pitsihuivista numero 2, joka sai lepäillä yön yli pingottumassa ja oli aamulla valmis esiteltäväksi. Tykkään!


Tämä lanka oli heräteostos Sentikan löytölaarista ja kyllä kannatti sekä värinsä että tuntunsa puolesta. Merinohuivilankaa, mikäs sen mukavampaa. Ja tuollaista vihreään taittavaa keltaista, ehkä sinapinkeltaista, josta tämän langan myötä innostuin enemmänkin. Keltainen kausi tulossa?


Ja jos lanka oli mukavaa neulottavaa, niin oli tämä mallikin: paljon kaavioita, mutta kaikki itsessään helppoja. Ei tullut tylsää missään vaiheessa.


Tätä on tehty niin mökkilaiturilla, kotisohvalla kuin puistossa viltillä istuskellessakin...


Lopussa ajattelin, että hörsellystä on jo tarpeeksi, joten päättelin huivin neulomalla enkä virkkaamalla. Muutama kerros aina oikeaa ja sitten löysä päättely. Toimii ihan hyvin. Pingotus oli tässä huivissa erityisen paljon tarpeen, koska ennen sitä oli olemassa vain epämääräisen näköinen mytty, jota en olisi huiviksi kutsunut. Myös kokoa tuli huimasti lisää.


Hirveän kiva muuten, että meidän seinään voi ripustaa vaikka sitten huiveja nuppineulalla roikkumaan. Muuten en tosta tapetista tykkää, mutta tähän se sopii vallan mainiosti.

Lanka: Punta Yarns Merino Lace, väri 331. Paino pientä nöttöstä vaille 100 grammaa.
Puikot: 3,0 ja 3,5 mm pyöröt
Ravelryssä: Mökkihuivi

-----
Jatkoa hullun hommille tulossa:



8 kommenttia:

  1. Ooh ja ooh! Aivan todella kaunis pitsihuivi, niin hieno! Raitahuivikaan ei näytä yhtää hullummalta, mahtavaa värien käyttöä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, nyt täytyy vaan opetella huivien käyttöä. Raitahuivista tulee tosiaan melkoinen väriläiskä. :)

      Poista
  2. Äitini heilutti sukka- ja pyöröpuikkoja varsin ahkerasti leskeksi jäätyään. Hän teki pyöreitä ja soikeita pitsiliinoja ohuista langoista ja pingotti ne paperoidun styrox-levyn päälle nuppineuloilla ja tärkkäsi "vesi-perunajauhokiisselillä".

    VastaaPoista
  3. Mä oisin halunnut kommentoida nimellä Hoviasiakas, mut ei se nyt onnannut ku G-tili lykkää ton nimen. Alotan nyt joka tapauksessa kommenttipalstahäiriköinnin.
    Mulle kans tommonen huivi jollain kivalla värillä. Ihanan kepeältä se tuntui hivellessä. Eihän se kutkuta? Voisko reuna olla jotenkin erilainen? Sit mulle ens talveks semmonen kiva neuletakki, joka tuolla oli aiemmin. Oisin tilannut semmosen jo aiemmin, jos oisin nähnyt. Tarkotan siis semmosta takkia, jossa on kivat napit ja jänskä kaulus. Neulomusignoranttina en osaa kuvailla paremmin.
    Mihin kaikkeen vois lykätä isoja hienoja nappeja? Puhelinpussukan nappikin on niin kiva, sitä olen hivellyt paremman puutteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun täytyy tulla selailemaan ohjeita meille (netistä löytyy vaikka mitä, mut pitää rekisteröityä), ei tartte tehdä just tolla mallilla sitä huivia. Kun en ehkä osaa alkaa muuttaa ohjetta mitenkään radikaalisti. Ja jos tarkotat tota vihreetä villatakkia, niin voin tehdä, se on nopea kun tehdään niin paksusta langasta. Täällä on siitä mallista lisää: http://100-rain.blogspot.fi/2010/11/golden-wheat-cardigan.html
      Mulla on muuten nappejakin nyt varastossa, mut ne on melkein kaikki eriparisia. Vois kai niille jotain käyttöä keksiä kuitenkin...

      Poista
    2. Ai niin, toi on siis merinovillaa, se harvemmin kutittaa ketään. Mut katotaan mitä lankakaupalla on tarjota vai pitääkö tilata jostain jotain kivempaa lankaa.

      Poista
    3. Ei ole anonyymi vaan Hoviasiakas.
      Ai merinovilla ei kutkuta, mitäs siitä muuta yleensä tehdään paitsi huiveja?
      Paljon paremman näkonen sun villatakki verrattuna tohon osotteeseen, tai sit se ei näyttänyt sen luisevan typyn päällä niin hyvältä, ja se oli napittanut sen ylös asti, eikä siten, että jää pieni lerppa siihen ylös, just hyvä. Yksinäinen tasku on myös kiva yksityiskohta. Ja missä on sanottu, että nappien tarttee olla samanparisia?! Eiks ois ihan veikeetä vaikka neuletakki eriparisilla?

      Poista
    4. Noissa kuvissa on suunnittelija itse. Mä en jotenkin tykänny käyttää sitä kaulus ylhäällä, näytti oudolta. Ja sit laitoin napit alas asti, että ois monikäyttöisempi. Merinoa käytetään kai usein ns. vauvalangoissa, just siks kun ei kutita. On semmosta pehmosempaa, tavisvilla karkeempaa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...