tiistai 28. toukokuuta 2013

Ärsyynnys

Mitähän sitä sanoisi.. Huivin kanssa tuli ongelmia. Huomasin eilen illalla tehneeni viimeisessä kaaviossa virheen, jota ensin aloin korjata pudottamalla varovasti muutaman silmukan, jotka kuvittelin voivani korjata oikeiksi. Ensimmäinen virhe. Korjaaminen ei ollutkaan niin helppoa, koska langankierrot ja kavennukset eivät menneetkään juuri siinä kohdassa ihan yksinkertaisesti. Piti siis pudottaa muutama silmukka lisää. Toinen virhe. Korjaaminen meni entistä vaikeammaksi, joten päätin mennä nukkumaan. Ennen sitä ehdin toki kolauttaa yhden juomalasin säpäleiksi tiskialtaaseen.

Aamulla (eli nyt) ennen töihin lähtöä päätin purkaa työtä ronskisti muutaman kerroksen pudottamalla silmukat puikoilta kokomaan. Kolmas virhe. Lanka kyllä purkautuu nätisti, mutta silmukoiden purkaminen poimiminen takaisin on tuskaisaa, kun aina joku silmukka tuntuu jäävän väliin. Tekisi mieli jäädä kiukuttelemaan tuon tekeleen kanssa kotiin, mutta pakko mennä välillä töihin ja jatkaa illemmalla. Ehkä saan sen vielä pelastettua. Ja ehkä tajuan seuraavassa työssä ottaa apulangat käyttöön.

2 kommenttia:

  1. Koko päivän töissä vaivasi ajatus karkaavista silmukoista. Äsken otin neulan ja lankaa käteen, poimin kaikki karkaamaisillaan olevat silmukat langalle ja vielä tänään poimin ne takaisin puikoille. Sitten pitäisi jäljittää missä kohtaa kaaviota mennään. Onneksi sentään on helppo kaavio. Huh huh.

    VastaaPoista
  2. Pelastusoperaatio onnistui! Nyt voi viimein huokaista.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...