lauantai 4. toukokuuta 2013

Apinointia

Halusin kokeilla Noron Taiyo Sock -lankaa johonkin Cookien ohjeeseen, joten päädyin tekemään siitä melko simppelit Monkeyt. Tämän mallin suosio taitaa perustua sen helppouteen, sillä nämäkin tuli tehtyä parissa illassa. Ihan mukavaa vaihtelua noiden vaikeampien mallien jälkeen - kuvion oppi ulkoa ekan toiston jälkeen. En nyt ihan älyttömän tyytyväinen ole langan ja ohjeen yhdistelmään, joten saatan tehdä nämä uudestaan jostain vähän hillitymmästä langasta. Mutta tämmöiset kivat kotisukat näistä tuli. Vähän liian löysät varpaista, vähän liian kireät varsista.
Värien täsmäämistä en jaksa harrastaa, joten raidat menivät ihan miten sattuivat. Ekassa sukassa kantapään kohdalle sattui sopivasti tuo leveämpi turkoosi kohta, joten raidoista tuli aika tasaisia.
Toisen sukan varteen osui pitkä pätkä aika mitättömän väristä ruskeaa, mutta eipä se tuolla varressa paljoa haittaa. Kantapään kohdalle taas muodostui hassu punainen viiru, mutta mitäpä siitä, kuuluu langan luonteeseen.
Kuvista näkyy myös, että tein sukista vähän liian pitkät, kun halusin kuvion päättyvän nätisti enkä viitsinyt jättää kärkeen kovin suurta määrää silmukoita. Tämän langan purkaminen ei ole mikään nautinto (eikä se välttämättä edes sitä kestäisi, ainakaan vetolujuus ei ollut kovin kummoinen), joten päätin jättää sukat tuollaisiksi. Eipä pieni löpsötys kotioloissa haittaa.
Lanka oli kyllä taattua Noro-laatua, kauniin väristä (paitsi että joskus ärsyttää nuo välissä olevat pitkät pätkät hailakkaa sävyä), mukavan rouheaa neulottavaa. Taidan kuitenkin tykätä enemmän karkeammasta Kureyon Sockista, joten pitää varmaan hamstrata sitä varastoon, kun sitä vielä jostain saa.

Ohje: Monkey / Cookie A.: sukkia. rakkaudella.
Lanka: Noro Taiyo Sock, väri S45, menekki noin 80 g
Puikot: 2,25 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Silkkiapinat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...