lauantai 3. lokakuuta 2015

Paketti kasassa



Äiti täytti kuun lopussa pyöreitä vuosia ja halusin lahjapakettiin jotain muutakin kuin kesällä tehdyt villasukat. Sitten sattuikin sopivasti, että Mhii virkkasi oikein pätevältä näyttävät pannulaput langasta, jota minullakin sattuneesta syystä oli juuri kahden lapun verran. Langat olivat osa TitiTyyltä saatua KAL-palkintoa, he kun ihanasti palkitsivat kaikki kolme yli viisi kilometriä neulonutta. Siispä virkkaamaan!




Näiden virkkaamiseen ei monta tuntia mennyt, vaikka otinkin haasteen vastaan ja päätin opetella saksankielistä virkkaussanastoa siinä samalla. Ohje vaan on niin helppo, että monta sanaa ei tarvinnut miettiä, kunhan virkkasi menemään. Reunaan päätin virkata vähän väriä eikä edes haitannut, että reunalanka oli harmaata ohuempaa. Tulipahan vähän koristusta mukaan. Ja ehkä syntyi myös tarve tehdä näitä omaan keittiöön joissakin iloisissa väreissä.



Ohje: Topflappen nach Oma's Muster (saksaksi tai englanniksi)
Lanka: harmaa Catania Grande (suunnilleen kerä per lappu), punainen ja keltainen Hjertegarn Woolcott
Koukku: 3,5 mm
Ravelryssä: Pannulappui

9 kommenttia:

  1. Nuo patalaput kyllä puhuttelevat minuakin - niin ihania yksinkertaisuudessaan!

    VastaaPoista
  2. Somia patalappuja ja muutenkin kiva paketti!

    VastaaPoista
  3. Tyylikkäät palalamput. Varmaan parhaimmat mitä olen koskaan nähnyt. Paketti selvästikin kohdillaan!

    VastaaPoista
  4. Tuollanen paketti taatusti miellyttää saajaansa. Kiva virkkaustyyli patalaupuisa, näyttävät pirteille.

    VastaaPoista
  5. Ihanat! Yksinkertaiset, mutta silti todella kauniit.

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit patalaput, malli on ihan huikean sievä. Tykkään just tuollaisesta simppelistä.

    VastaaPoista
  7. Upeat patalaput! Ja hienot on sukatkin!

    VastaaPoista
  8. Hui miten hyvännäköiset pannulaput!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...