keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Pakko saada oma Kappa


"Tämä työ ei hetkessä valmistu", mainitaan Kapan ravelry-sivulla. No eipä tosiaan, vaikka helppohan tämä on tehdä. Silmukoita vaan on neulottavana ihan järkyttävä määrä.


Aloitin omani muistiinpanoista päätellen syyskuun lopulla melkein heti saatuani Huivileikin käsiini, ja meni kesäkuun lopulle, että viimein sain sen pääteltyä. Langoiksi valikoitui oliivinvihreän lisäksi mm. jämät mummon huivista ja viime kesän Eyeblinkistä. Tästä on neulottu aika suuri osa kahvitauoilla, koska minkäänlaista keskittymistähän tämä ei vaadi kuin hetken ajan lisäyskerroksilla. Muutaman kerran joku taisi ihmetellä, että mitä ihmeen putkea sieltä puikoilta nyt on tulossa.



En minä tiedä, tuleeko tällaista erikoista vaatekappaletta juurikaan käytettyä, mutta kun pakko oli saada oma. Ja onhan tämä ainakin periaatteessa oikein kiva ja monikäyttöinen - toimii tarvittaessa myös ihan kaulahuivina. Pituutta en neulonut ihan niin paljon kuin ohjeen mukaan olisi tehty, koska en jaksanut putkilo alkoi jo näyttää riittävän pitkältä ja leveältä. Oikeassa olin, koska neule joustaa ja venyy ihan tarpeeksi nytkin. Jos uudestaan tekisin, niin ehkä aloittaisin isommalla silmukkamäärällä, ettei kaulalla olisi ihan noin paljon tuota kapeaa putkea. Mutta hyvä tämä on näinkin. Talvella takin alle rutattuna varmasti erinomainen - lämmin ja pehmoinen, mutta samalla ihanan kevyt.



Tänään pakkaan Kappani matkalaukkuun ja suuntaan ihmettelemään kolmea uutta maata Puolasta aloittaen. Palaillaan asiaan parin viikon päästä!

Ohje: Kappa / Veera Välimäki, Huivileikki
Lanka: Drops Lace (oliivi, sininen ja turkoosi) sekä Hopeasäie MesiLace (väri Neulanen); yhteensä painoa 170 grammaa
Puikot: 3,0 mm KnitPro-pyöröt


11 kommenttia:

  1. Kaunis on. Oma Kappani odottelee, kaksi lankavyyhtiä pitäisi siihen vielä hankkia. En ole edes aloittanut, mutta säästän kokouksiin syksyksi :)

    VastaaPoista
  2. Hieno ja käytännöllinen! Tämä kyllä olis täydellistä neulottavaa kahvitauoille. Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  3. Tää on upee! Oon katellut kirjasta kans et vähänkö kiva, mutta työnmäärä hirvittää :D

    VastaaPoista
  4. Ihana putkilo <3
    Mua jotenkin yllätti kuinka hienosti nää värit sopii toisiinsa. Tykkään kovasti.
    Huivileikin hankin melkein pelkästään tämän ohjeen takia, ehkä pari muutakin tulee neulottua kyllä. Homma on vielä tökännyt pitsivahvuisen langan hankkimiseen. En vaan ole saanut aikaiseksi, taidan olla särki :-D

    VastaaPoista
  5. Upea! Vähän tästä salaa haaveilen, mutta työmäärä hirvittää.

    VastaaPoista
  6. Todella makee! On siinä kyllä ollutki neulottavaa!

    VastaaPoista
  7. Tosi upea! On kyllä houkutteleva,malli tuo Kappa

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis kappa! Itseäkin houkuttelisi mutta olen aika varma, että kyllästyisin tämän neulomiseen jo ennen puoltaväliä!

    VastaaPoista
  9. Mitä olet tykännyt Dropsin Lacesta? Itsellänikin himottaisi alkaa neuloa omaa Kappaa, mutta opiskelijan pennoset eivät kyllä veny mihinkään luksuslankoihin. Lacesta tehtynä Kapasta saisi aika huokean.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin se on tosi mukavaa lankaa neuloa! Käyttökokemusta on aika vähän, Kappakin on saanut lojua hattuhyllyllä koko kesän ja syksyn. Mutta tietääkseni ainakin yksi kaveri on tykännyt omasta huivistaan, jonka joskus Lacesta neuloin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...