torstai 5. helmikuuta 2015

Hihatus


Tuossa tammikuun lopussa iski pakottava tarve kutoa hihat, kun näin Tuin tekemät lämmittimet. Sattui nimittäin olemaan niin, että näiden ohjekin oli jo valmiiksi jemmassa, mutta päässyt unohtumaan; samasta ohjekombosta tein kesällä ensimmäisen kirjoneulepiponi. Jämäpurkeista kaivelin sopivia keriä esiin ja mallailin sopivaan järjestykseen. Langat ovat eripaksuisia, mutta tässä mallissa se ei haittaa lainkaan. Jämiä kului lopulta tosi vähän, joten tällaiset saa aikaan hyvin pienistäkin lankapalleroista. Näistä langoista olen aiemmin tehnyt mm. huivin ja villapaidan. Beigeä lankaa on puolestaan käytetty ainakin kolmeen eri projektiin eikä se loppunut vieläkään, kuten eivät nuo kaksi muutakaan.



Tein hihat ohjeen mukaan isommalla silmukkamäärällä, mutta silmukoiden luomisen ja päättelyn tein ihan tavalliseen tapaan löysästi. Muutenhan nämä ovat ihan yksinkertaiset putkilot, mutta värien vaihdos tapahtuu hauskasti aaltoillen, mikä saa aikaan myös tuommoisen ruttaantumisefektin. Veikkaan, että näille tulee vielä paljon käyttöä tässä talven mittaan, kun totuttelen omakotitalon lämpötilaan.



Ohje: Green Memories / La Maison Rililie
Lanka: beige Wollmeise Pure ( WD Palomino), sinapinkeltainen Punta Yarns Merino Lace kaksinkertaisena ja vihreä Wollmeise Lace (Pistazie)
Puikot: 2,25 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Hihat


2 kommenttia:

  1. Kivat hihaset! Tämä onkin oiva tapa käyttää lankoja joilla on tunnearvoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sellaiseen juuri passeli pieni projekti :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...