torstai 26. syyskuuta 2013

Ja keskellä virtaa joki

Tein tällä ohjeella joskus viime syksynä yhden sukan, joka jäi jostain syystä parittomaksi. Käsiala on sen verran muuttunut vuoden aikana, että purin yksinäisen sukan pois ja tein toisesta langasta uuden parin. Ja kyllä tämä ihan mahtava sukkamalli on!


Malli on mukavan yksinkertainen, mutta lopputulos silti hyvin istuva ja kaunis. Mukavaa oli taas vaihteeksi tehdä sukat vähän paksummasta langasta.


Tein sukat muuten ohjeen mukaan, mutta kantalapusta tein vähän matalamman ja kärjen sooloilin oman mielen mukaan. En siis tehnyt toispuoleisia kavennuksia, vaan molemmin puolin samanlaiset ja sitten silmukoin kärjen kiinni. Istuu näihin varpaisiin hyvin.


Lanka oli uusi tuttavuus eikä lainkaan huono sellainen. Varmasti tulee käytettyä perussukkiin uudestaankin, jos nämä vaan kestävät käyttöä. Väri puolestaan on aika kirkas turkoosi, mikä ei ehkä kuvista erotu. Se vei ajatukset jonnekin ihan muualle kuin Kalajoen suuntaan, minkä vuoksi nimesinkin oman versioni eri tavalla.



Ohje: Kalajoki-sukat / Tiina Seppälä (ilmainen ohje)
Lanka: Hjertegarn Basic, turkoosia 91 grammaa
Puikot: 2,75 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Amazon

6 kommenttia:

  1. On minunkin mieliohjeeni. Kaunis väri sukissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika yllättäväkin väri mulle, mutta toimii hyvin näissä sukissa. :)

      Poista
  2. Pitäisi itsekin saada aikaiseksi tehdä nämä, on sen verran kiva sukkamalli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämä ohje on roikkunut listalla tosiaan aika pitkään. Mutta tosi kiva se on, helppo muistaa ulkoa ja nopea tehdä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...