keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Mikä tämä väri nyt onkaan

Sukkia, lisää sukkia! Huivihuumassa pääsi melkein unohtumaan, että mulla oli joku sukkaprojektikin meneillään ja yhdet sukat jopa kesken. Eilen väkersin ne loppuun ja sehän kävikin nopeasti, kun oli hyvä ohje ja ihan paras lanka.


Aluksi tuntui siltä, että yhden koon sukista tulee kuitenkin liian tiukat omiin jalkoihin, mutta hyvin ne näköjään venyivät muotoonsa. Wollmeise-kerän loppusijoituskohteeksi valikoitui siis Cookien In and Out.


Ensimmäiseen sukkaan jäi virheitä, kamalaa! Huomasin nimittäin vähän liian myöhään, että kirjan kaavioissa oli taas pari virhettä, enkä jaksanut alkaa purkuhommiin. Perfektionistia vähän ärsyttää, vaikka eipä ne väärin tehdyt silmukat tuolta mihinkään näy. 


Toinen ärsyttävä asia oli se, että kantapää tehtiin oikeassa sukassa eri tavalla kuin vasemmassa. Ero näkyy omiin silmiin, tuskin muiden. Muuten kaikki menikin ihan sujuvasti, vaikka pienimuotoinen toisen sukan syndrooma meinasikin iskeä. Onneksi sukat ovat keskenään peilikuvat, se piti mielenkiintoa tarpeeksi yllä.


Kuten sanottu, tämä lanka on taattua laatua. Väri on kaunis, varmaan loistaa pimeässä. Sanoisin tätä kuitenkin keltaiseksi, vaikka se on vihreäksi luokiteltu. Jotain siltä väliltä siis. Jostain syystä tulee banaanilimsa mieleen.


Semmoiset sukat. Suosittelen kokeilemaan.


Ohje: In and Out / Cookie A.: sukkia. rakkaudella.
Lanka: Wollmeise Twin, väri Zarte Knospe. Menekki noin 100 grammaa.
Puikot: 2,25 mm KnitPro-pyöröt


4 kommenttia:

  1. Ääk, justiinsa lainasin oman kirjani toisaalle ja sitten täällä heti esitellään tämmöisiä ihkusukkia! :D

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat! Pitänee pistää malli jonoon. Ja tuo väri taitaa olla kyllä meitsin lempiväri tällä hetkellä, kaikessa kummallisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sullahan näyttääkin olevan tulossa tutun värinen villatakki. Kaunis väri tosiaan. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...