perjantai 9. syyskuuta 2016

Pikkujuttuja


Joskus alkuvuodesta keksin, että nytpä vihdoin opettelen neulomaan linen stitchiä - mitä se on suomeksi, pellavaneulosta? Opettelin, oli helppoa ja hauskaa. Ensimmäinen kokeiluista valmistui eilen eli sellaiset seitsemän kuukautta myöhemmin.




Eihän siinä neulomisessa tosiaan mitään ongelmaa ollut, mutta tuo vuorikankaan ja kukkaronkehyksen kiinnitys! Ikinä enää en yritä moista. Lanka joko katkeili tai meni solmuun ihan jatkuvasti, hermot, neulos ja vuorikangas kiristyivät ja jälki tuolla kehyksen sisäpuolella on aivan järkyttävää. Onneksi se ei kuvissa näy ja tuskin sitä kukaan tulee sieltä kurkkimaankaan. Kehys on myös ihan liian leveä pussiin nähden, mutta sille ei tässä vaiheessa enää mitään mahda. Käyttöön tämä pääsi heti - työpöydällä tietokoneen vieressä on lojunut kaikenlaista tarpeellista, mutta nyt roinalle on ihan oma paikka.


Ohjeesta muistan sen verran, että oikeaan tiheyteen pääsemiseksi olisin tarvinnut vieläkin ohuemmat puikot ja toisessa vilkuilemassani ohjeessa neuleen reunoista tuli nätimmät ja siistimmät kuin tällä ohjeella. Siitä lisää sitten myöhemmin, kun toinen projekti joskus valmistuu.


Ohje: Linen Stitch Coin Purse / Mimi Codd
Lanka: Wollmeise Twin, väri Spice Schwammerl (WD)
Puikot: 2,75 mm pyöröt
Ravelryssä: Pussukka


Toinen pikkuprojekti oli oikeasti pieni ja nopea: pussukka pöydällä / laukussa / missä milloinkin lojuville kuulokkeille. Jämälankaa kului noin viisitoista metriä ja aikaa tuskin tuntiakaan.



Ohje: Earbud Pouch / Mary Keenan
Lanka: Noro Silk Garden Sock, väri 84
Puikot: 2,25 mm pyöröt
Ravelryssä: Koti kuulokkeille

5 kommenttia:

  1. Jännän näköistä tuo kukkaron neulepinta. Tosi tyylikäs! Eikä ne viat näy ainakaan kuvissa, mutta voin kyllä kuvitella ettei ollut mikään maailman helpoin projekti!

    VastaaPoista
  2. Ihana pussukka! Varmasti ollut tosi vaikeaa kiinnittää kehys neuleeseen.

    VastaaPoista
  3. Söpö pussukka ja kivaa neulosta. (: Itse en ole koskaan noitten kehysten kanssa pelannut juuri siksi, että pelkään siinä käyvän vähintään hermojen kanssa juuri noin. :D

    VastaaPoista
  4. Tuo linen stitchin opettelu on mullakin ollut ties kuinka kauan Tähän vielä tartutaan -listalla. Näyttää kivalta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...