maanantai 17. elokuuta 2015

Puikkojen kalinaa


Olisin keksinyt kesäiseen KALiin vaikka kuinka monta työtä lisää, mutta aika loppui kesken, kun tiedossa oli reissu Keski-Suomeen juuri viimeisenä viikonloppuna ennen tempauksen viimeistä päivää, joka oli siis eilen. Reipas olin kuitenkin, sillä neuloin yhteensä seitsemän eri työtä ja himppasen päälle viisi kilometriä. Yksi neule - se suosikki kaikista - on vielä kuivumassa, mutta tässä kaksi pienempää, aiemmin valmistunutta.




Aloitin tämän Malabrigo Lacen jämistä tehdyn huivin jo kesäkuun lopussa, mutta koska en ilmeisesti osaa lukea, neuloin ensimmäiset pitsiraidat ihan pieleen ja ne jäivät odottamaan purkamista melko pitkään. Tuo lanka ei ole kaikkein mukavinta purettavaa, joten siksikin jatkaminen viivästyi. Tämä oli ensimmäinen Boo Knitsin ohjeella neulomani huivi, joten en ollut tottunut ohjeen kirjoitustapaan. Itseäni häiritsi se, että silmukkamääriä eri osioiden välillä ei kerrottu, joten omat virheet huomasi vasta aivan liian myöhään. Tarkkana sai siis olla. Huivista tuli lopulta aika pieni, sellainen todella kevyt kaulahuivina käytettävä, koska puikot olivat liian pienet ja kyllästyin lopussa koko hommaan niin, että tein tuon yksinkertaisen reunapitsin enkä sitä koristeellisempaa. No, tulipahan tehtyä.

Ohje: Changeling / Boo Knits
Lanka: Malabrigo Lace, värit Sunset, Tuareg ja Rich chocolate
Puikot: 3,25 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Vaihdokas



Toisena pikkutyönä neuloin liukuraitakämmekkäät kahdesta Zauberballista, suunnilleen samaan tapaan kuin työhanskat keväällä. Näihin taisi tulla vähän lyhyemmät varret ja hiukkasen erilaiset peukalot, mutta raidoitus ja silmukkamäärät noudattavat samaa kaavaa. Koska oli niin kivaa raidoitella, aloitin toisetkin vähän eri väreistä; päätyvät varmaankin lahjalaatikkoon näiden seuraksi.

Lanka: Schoppel-Wolle Zauberball, värit Wurzelsepp ja Wer hat die Kokosnuss?
Puikot: 2,25 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Tollon työ

 

8 kommenttia:

  1. Kaunis väriyhdistelmä kauniissa huivissa. (: (Huivilankojen purkaminen on kyllä vihoviimeistä välillä...) Ja kynsikkäätkin on ihanan syksyiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo pumpulinpehmoinen ohut merino on melkein pahimmasta päästä, vaikka muuten ihanaa onkin :)

      Poista
  2. Aika ärtsyt värit huivissa, mutta kivat siis!

    VastaaPoista
  3. Malabrigon Lace on tosiaan harvinaisen kettumaista purkaa, ja se myös huopuu kerällä itseensä kiinni! Kässäpussin pohjalla hetken majailtuaan kerä muuttuu siis kiinteäksi palloksi :P Mutta eipähän ainakaan valmishuivi purkaannu helposti, ja onhan se jumalaisen pehmeää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kyllä harvinaisen takertuvaista lankaa!

      Poista
  4. Voi miten kaunis huivi ja vielä lempi väreissä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...