keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Jotta muistaisin

Mun on jo pitkään ollut tarkoitus esitellä tämä tärkeä osa neulekirjastoani, mutta se on jotenkin vaan jäänyt. Kerran olen tämän kirjan ohimennen maininnut, mutta parempi esittely on unohtunut. Huomasin myös, että blogin 1-vuotissynttärit lipsahtivat ihan huomaamatta ohi maanantaina, eli nythän on ihan passeli aika tähän esittelyyn. Hmph, huomasin myös, että mulla on edelleen kesken tuo sama petroolin värinen villatakki kuin oli vuosi sitten.

Kannessa täti puuhaa... jotakin?

Mutta tähän kirjaan siis. Idean varastin törkeästi Ankkalammelta joskus viime vuonna. Tosin kirjastani löytyy kaikenlaista, niin vanhojen kertausta kuin uuden suunnitteluakin, ja nuo omat projektit ja langathan tekevät tästä kirjasta täysin uniikin.



Sanallinen virkkausohje muutettuna kaavioksi.

Tämän projektipäiväkirjan viehätys lienee osa samaa ilmiötä kuin se, että tykkään esimerkiksi keriä lankani käsin ja käyttää mieluummin karttakirjaa kuin nettiä (hoviasiakas ainakin tietää tämän). Ravelry on tosi kätevä, mutta onhan tämän kirjan selailussa paljon enemmän viehätystä: pääsee hipelöimään lankanäytteitä ja muistelemaan ihan konkreettisesti, mitä on tullutkaan tehtyä. Kirjasta löytyy

onnistuneita projekteja,




päähänpinttymiä ja pakkomielteitä,



hyviä lankahankintoja,



 

hyödyllisiä muistiinpanoja,




ja pieniä pettymyksiäkin.




Ihan jokaista sukkaa en jaksa tähän merkitä, mutta kaikki sellaiset projektit, joissa on jotain merkitsemisen arvoista. Ainoa huono puoli on se, että lankanäytteet tuppaavat tekemään kirjasta jo tässä vaiheessa niin paksun, että kirjoittaminen on välillä hankalaa. Mutta joka tapauksessa, minun suosikkikirjojani on tämä! Löytyykö muiden kirjahyllystä tällaisia?

21 kommenttia:

  1. Aika hauska idea. Voisin ehkä törkeästi kopioida, koska tarvitsen selvästi jonkun tavan, jolla kirjoitan esim. ensimmäisen sukan kanssa tekemäni ratkaisut ylös - toiseen sukkaan mennessä olen aina unohtanut ne autuaasti jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kopioida, kun tämäkin on idea on vohkittu. Mäkin unohtaisin kaikki tehdyt muokkaukset, jos en niitä johonkin kirjoittaisi ylös. Yleensä käytän siihen ravelryä, mutta tännekin laitan suuremmat linjat muistiin. :)

      Poista
  2. Waude, tuo on hauska ja hyödyllinen projektikirja. Kestäisiköhän joku vanhanaikainen irtopahvilehtikansio paremmin täyttöä? Sitten voisi pakottaa sohvan reunalla kahvia siemailevat vieraat selailemaan näitä vähän erilaisia perhealbumeja... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä paksumpia sivuja tai sitten vähän pienempiä lankanöttösiä. Hyvin tuo on tähän asti kestänyt, mutta saattaa käydä aika paksuksi täyttyessään... Heh, en oo vielä keksinytkään antaa tätä kenenkään selattavaksi. Vois olla vähän liikaa kelle tahansa ei-käsityöihmiselle. :)

      Poista
  3. Hyvä idea! Minä kun tykkään näprätä tietsikalla, niin olen tehnyt pohjan, johon täytän lanka- ja mallitiedot, sitten liitän siihen kuvan valmiista neuleesta, printtaan sen väreissä ja nidon vyötteen & lankanöttösen paikoilleen.

    Etupuolelle tulee kuva & lankamalli, kääntöpuolelle tiedot ja vyöte. Käytän noita Tiimarin korttipohjia, ne ovat tukevia ja hyvänkokoisia. Nämä laitan sitten Ikeasta ostettuihin CD-laatikoihin, jossa ne säilyvät hyvin pystyasennossa. Eri jutuille (pipot & huivit, sisustus jne) on omat laatikot. Ja jos annan jonkun kässän lahjaksi, niin annan lahjan mukana vastaavanlaisen kortin, jossa on mm. pesuohjeet ja vähän lankaa hypisteltäväksi tai vaikkapa parsimiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sulla onkin paljon järjestelmällisempi ote tähän touhuun! Minä vaan kirjoittelen ylös mitä milloinkin sattuu huvittamaan :)

      Poista
  4. Tosi hieno idea! Tuollaisen voisi tehdä mappiin, johon sopisi enemmän lehtiä ja myös muovitaskuja. Täytyypä kehitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan kehittelemään! Tämä kierrekantinen A4-koko toimii mulla hyvin, jos vaan muistan pitää langanpätkät lyhyinä. Täytyis vähän trimmailla noita paksuimpia niin mahtuisivat paremmin olemaan.

      Poista
  5. Miulla on kans semmonen muistikirja, mihin lähinnä kirjotan ylös omat ohjeet. Ku jos käytän jotaki valmista ohjetta, niih teen aina siihe tulostettuun lappuun kaikki merkinnät :D Mut toi on kyl kiva idis teipata nuo vyötteet ja pien lankanäyte tuohon mukaan! Vois itekki alkaa tehä tolleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankanäytteet on ihan parasta tässä. Ohjeitten kanssa onkin sitten toinen juttu, ne pitäis jotenkin arkistoida paremmin. :)

      Poista
  6. Ihana! Taidan itsekin ruveta pitämään tällaista! Heti kun ehdin, menen kirjastoon etsimään sopivaa muistikirjaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa aloittaa. Täältä on helppo kaivaa lanka- ja muut tiedot esiin jos haluaa vaikka tehdä samanlaisen jutun uudelleen. :)

      Poista
  7. Täähän on aivan mahtava!! Mut etpä oo mulle kaffepöydässä tai ehkä viinilasin sivussa esitellyt, heh heh, taidan ymmärtää. Täältä salat paljastuu! Mä tykkään, että tämmöset "päiväkirjat" on tosi sympaattisia. Pidänhän mäkin lukupäiväkirjaa, kun muuta sellasta konkreettista harrastusta ei oo, mistä voisin keräillä ja leikellä kaikkia juttuja ja näytteitä ja semmosta, mutta periaatteessa samantyyppinen idea. Paitsi onhan tietty omin kätösin leikellyt ja liimatut reseptikirjat! Kyllä mä vielä semmosta näperrän, vaikka inhottavasti tulee paljon ohjeita googlailtuakin. Ihanaa! Ja omin käsin, kynää ja paperia, ja jotain, mitä voi kosketella ja hiplailla. Yök aina tarvi nettiä ja tietokoneita. Karttakirjat kunniaan! Ja sanakirjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanakirjat, miten ne unohtuikin! Ja reseptit, niihin pitäis kans vähän panostaa, kun en oo jaksanut liimailla viime aikoina. Mutta joo, ei tää ehkä oo semmonen, että viittis ottaa esiin muuta kuin jonkun toisen lankoihin höpsähtäneen seurassa. Itselleenhän tätä täyttelee. Ihanaa on tämmönen touhu!

      Poista
  8. Jos kutoisin, haluaisin pitää just tälläistä kirjaa! Ihana!

    VastaaPoista
  9. Hyvin on matkittu! :) Se on kyllä jännä, miten hyvä mieli tämän selaamisesta tulee..itse itselleen kirjoittaa ja vielä ihastelee jälkikäteenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Joskus jos sattuu semmonen outo tilanne ettei jaksa kutoa, niin voi kaivaa tämän esiin ja hiplailla. Kyllä piristää :)

      Poista
  10. Kyllä, mulla on samanmoinen, vyötteineen ja nöttösineen!!! :-) mahtavaa!!!

    VastaaPoista
  11. pakko kyllä varastaa tämä idea:))

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...