keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Hidasta elohopeaa


Ihan alkuun muutama vinkki niille, jotka ovat yhtä laiskoja lankojen päättelijöitä kuin minä:
A) Harkitse jotain toista huivimallia.
B) Jos kuitenkin päädyt tähän malliin, niin päättele neuloessa tai
C) muokkaa mallia niin, että värinvaihto tapahtuukin toisessa reunassa (en tiedä onnistuuko).
D) Älä ainakaan tee niin kuin minä eli tunge huivia kaappiin ajatellen, että "päättelen joskus myöhemmin". Siinä saattaa ihan ohimennen kulua kolme kuukautta ennen kuin alkaa päättely kiinnostaa.




Noin muutenhan tämä huivi on vallan mainio: muoto on hyvä, koko valtava, värit kivat. Itse tekoprosessikin oli venähtämisestään huolimatta (muistaakseni) helppo ja mukava, kuten aina Melanie Bergin huivien tekeminen on. Muistiin en ole kirjoittanut muuta kuin puikkokoon ja värien järjestyksen, joten enempää sanottavaa en keksi. Nyt alpakkaa kaulaan ja ulos! 



Ohje: Quicksilver / Melanie Berg
Lanka: Drops Alpaca, värit 100 (luonnonvalkoinen), 517 (keskiharmaa) ja  2923 (pellavankeltainen). Kaikkia värejä kului reilusti alle kaksi kerää.
Puikot: 4,0 mm pyöröt
Ravelryssä: Elohopea

 

18 kommenttia:

  1. Aivan ihanat värit, vallan omat lempivärit! Jos sitä itsekin... Hyvältä näyttää ja voin kuvitella, miten lämmin tuo alpakkaisena on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä lämmin ja värit on oikein mieluisat! Huomasin äsken kun ulos lähdin, että jalassa oli sukat täsmälleen samalla väriyhdistelmällä :)

      Poista
  2. Se on hieno! Tosi hieno!

    Ja kolme kuukautta, mitäs tuo nyt on, mulla meni yhden villatakin kanssa puoli vuotta. Lapsen villatakin. Juuri ja juuri mahtui päälle kun lopulta valmiiksi sain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, unohtui mainita, että ensin tätä neulottiin heinäkuusta lokakuuhun ja sen jälkeen jemmailtiin se kolme kuukautta kaapissa :D

      Poista
  3. Huh! Tuossa on taatusti ollut päättelemistä. Itselläni on tässä juuri yksi pienenpieni mekko päättelyn alla: yli 40 pääteltävää lankaa - HYI YÄK! Mutta mä otan susta mallia ja päättelen nämä, vielä joku päivä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huiviksi oli kyllä aika reilusti pääteltävää. Tsemppiä vaan sullekin, ymmärrän tuskan oikein hyvin :D

      Poista
  4. Todella upea huivi! Melanie Bergin mallit on järjestään hienoja enkä silti oo saanut tehtyä vielä yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne on kyllä kauniita kaikki. Aika monta on jonossa mullakin vielä :)

      Poista
  5. On kyllä tosi hieno huivi, Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään lukea erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
  6. Ihana huivi.
    Nuo päättely hommat jätän suosiolla muille... ei ihan mun juttu. Jokunen villatakki sadalla eri värillä on tullut tehtyä ja projekti meinannut kaatua päättelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, tietäisitpä vaan kuinka monta työtä mulla tuolla odottaa päättelemistä...

      Poista
  7. :D Siis päättely on maailman tuskaisinta hommaa. Miten se voi olla niin ärsyttävää ja tylsää? Vaikka kuitenkin aina (tai no ainakin yleensä) se johtaa siihen, että saa jonkun uuden ihanan jutun valmiiksi ja käyttöön. SILTI! Mutta aivan ihana huivi tää kyllä ja kivat värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kumma juttu, kun ei se yleensä edes vie kovinkaan kauan aikaa, kunhan vaan saa aloitettua. Tympivää puuhaa, ei voi mitään. Ja kiitos!

      Poista
  8. Varsinainen myyntipuhe :D On kyllä niin hauska tuo neulepinnan vaihtelu että jonoon menee, viheliäisestä päättelystä huolimatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin puhuttu, jos silti kiinnostuit! No ei vaan, tosi kiva huivi tuo on tehdä, jos päättely ei ole ongelma :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...