perjantai 28. elokuuta 2015

Treeniä, treeniä




Täällä tapahtuu kummia. Innostuin harjoittelemaan kirjoneuletta kesäkuun puolivälissä aloitetuilla sukilla niin, että juuri muuta en ole viime päivinä tehnytkään. Viimeksi tällaista intoa on ollut havaittavissa varmaankin joskus 20 vuotta sitten. Intoutumiselle saattaa kyllä löytyä syynsä kirjahyllystä... On muuten kirja täynnä kauniita kuvia ja houkuttelevia malleja, joihin saattaa tämäkin kirjoneuletumpelo jossain vaiheessa tarttua.


Tämä Dither on oivallista harjoitusmateriaalia: helppo kaavio, helposti muokattavissa, ei pitkiä langanjuoksuja. Silti onnistuin välillä kiristelemään ja välillä löysäilemään ihan liikaa. Jotain tuli kuitenkin opittua Tour de Sockin silmäsukista (jotka jätin kesken) - ei tämä ihan mahdotonta ole! Opin niistä myös sen, miten suuri merkitys lankojen järjestyksellä sormen päällä on. Että kyllä tämä tästä vielä.




Kiilakavennukset päätin piilottaa pohjan puolelle ja sainkin ne menemään kohtuullisen nätisti. Seuraaviin jäi vielä jotain kehitettävää ja hyvä niin, kun on jo uusi väriyhdistelmäkin mielessä. Tähänkin voi näköjään jäädä koukkuun, mutta nyt menen kyllä rentoutumaan raitojen pariin.



Ohje: Dither / General Hogbuffer (ilmainen)
Lanka: Drops Fabel, värit 104, 110 ja 112
Puikot: varressa 2,25 mm, jalkaterässä 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Jahkailusukat

16 kommenttia:

  1. Voi kuinka kiva tuo kantapää! Tai lähinnä ne kavennukset pohjassa. En koskaan hahmota kuinka ne sinne tehdään...
    Ja on muuten kivat värit sukassa :). Sellaiset syksyiset, tavallaan. Vielä vihreää, kuten alkusyksyssä näkyy, mutta mukaan jo vaahteroiden tummaa liilaa ja syksyn oranssia. Olen tätä mallia itsekin tuijotellut Ravelryssa muutaman kerran, mutta sitten päädyin ottamaan Karin Aidan The Bird -mallin, varmaan toosi fiksua harjoitella kirjoneuletta sillä... :D

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä jännää tuo kirjoneulominen että mulla se iskee kausittain. Neulomisurani alussa (yläasteiässä) aloitin heti suoraan kirjoneuleista, Kaffe Fasset oli kova sana, ei mulle kukaan sanonut että ne olis vaikeita. Neuloin sujuvasti jopa kolmella värillä, myös nurjalla puolella :) Tokihan siinä meni oma aikansa että neulepinta tasoittui eikä kiristellyt. Puikkoimaisterin kirja on minullekin jo postissa tulossa ja saan aloittaa kärpässukat :) Kiva nähdä että minkä kirjan malleista sä teet ekana.

    VastaaPoista
  3. Hienot sukat ja kiva tuo kantapääosuus! Pidän minäkin tuosta mallista, eikä siinä haittaa, jos joku silmukka hyppää joskus väärään paikkaan.

    VastaaPoista
  4. Kivat sukat, ja kiva väriyhdistelmä!

    VastaaPoista
  5. Kirjoneulominen on todella mielenkiintosta, etenkin jos neuloo useammalla kuin kahdella värillä samaan aikaan.:)

    VastaaPoista
  6. Tosi hienot! Pitäisiköhän itsekin uskaltaa kokeilla... :D

    VastaaPoista
  7. Tosi kivat ja kauniin väriset sukkaset!
    Mulla tää ohje on ollut jemmassa parisen vuotta, mutta en ole rohkaistunut vielä kokeilemaan. Sun sukat kyllä edesauttaa Dither-kuumeen nousemista :-D

    VastaaPoista
  8. Tykkään tosi paljon ! Ianat värit ja malli.

    VastaaPoista
  9. Ihastuttavat. Mitkä värit. Kyllä kannatti treenata. Todellakin ihanat.

    VastaaPoista
  10. Kovin on kauniit sukat! Harjoitus selvästi tuottaa hyvin nopeasti hyvää tulosta.

    VastaaPoista
  11. Tosi nätit! Hienosti sopii värit yhteen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...