tiistai 21. lokakuuta 2014

Tarina neljästä sukasta

Sukka-arvonnan voittaja lähetti eilen viestiä, että sukat ovat perillä ja sopivat. Mahtava juttu!



 Malli: oma perussukka ylhäältä alas, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus
Lanka: Hjertegarn Sock Wool ja Schoppel-Wolle Zauberball, väri Stone Washed
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Talven odotus


Tämä väriyhdistelmä (talvi & okra) pääsi yllättämään, sillä en itse olisi osannut sitä valita, mutta jo ensimmäistä sukkaa tehdessä värit näyttivät ihan älyttömän hyviltä yhdessä. Erityisen kivalta näyttää tuo vaaleansinisen hidas muuttuminen tummemmaksi; siitä tosiaan tulee talvi mieleen.



Toisen sukan kohdalla seurasikin sitten pettymys Zauberballin liian pitkiin väriliukuihin: sukasta tuli NIIN erilainen, että edes tämmöinen eriparisukkien ystävä ei voinut hyväksyä sukkia numero yksi ja kaksi pariksi keskenään. Onneksi lankoja oli vielä jäljellä toiseen pariin - yläkuvissa ovat siis sukat yksi ja kolme, alapuolella kaksi ja neljä.

Sukat 4 ja 2.
 Ravelryssä: Toiset samanmoiset

Neljännen sukan kärjessä huomasin, että keltainen lanka ei riitä ihan loppuun saakka ja jouduin vähän purkamaan myös sukkaa numero kaksi. Kakkospariin siis tuli raidat kärkeen saakka, kun taas Liljan saamassa parissa varvasosakin on keltainen. Lopputuloksena täältä löytyy nyt yksi ylimääräinen koon 37 sukkapari, jonka sininen raitaväri on huomattavasti tummempi ja värien vaihtuminen hyvin pientä verrattuna voittajasukkiin. Vielä en tiedä tämän sukkaparin kohtaloa, mutta olen erittäin tyytyväinen, että sain vihdoin tuon okrankeltaisen langan käytettyä viimeistä metriä myöten loppuun. Johan sitä tulikin käytettyä kaikkiaan viiteen sukkapariin ja yhteen minisukkaan sekä villatakkiin. Riittoisat kuusi kerää, sanoisin.


13 kommenttia:

  1. Minä tykkään kovasti tekemäsi raitasukista!! Aivan ihanat yhdistelmät!!! Tekee joka kerta mieli aloittaa heti omat sukat!!

    VastaaPoista
  2. Yllätin itsekin itseni värien valitsemisen kohdalla, mutta ne on just sopivan villit! Kiitos jälleen :) tein oman oranssinpunaisen zauberballin kohdalla niin, että jaoin isomman kerän pienempiin keriin, jotta saisin päättää itse paremmin värien vaihtelun. Tein ensin itselleni yhdet puna-harmaa-raidalliset sukat punaisimmista osista (jotka valitettavasti sai lähteä, sillä niihin oli syöty komeat reiät. Uudet sukat olivat siis tarpeen!). Zauberballin oranssimmista sävyistä teen muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Mua ei yleensä haittaa yhtään, vaikka tulis kuinka eripariset, mutta tuossa värissä oli ihan käsittämättömän pitkästi tummansinistä, joka näytti tuossa yhdistelmässä melkein mustalta. Oli liian eripariset siis. Johtuu varmaan siitäkin, että koko oli pienempi kuin mitä yleensä teen. Isommassa koossa se väri ehtiikin vaihtua :)

      Poista
  3. Todella hyvin valittu ja toteutettu väriyhdistelmä. Nämä liukuraitasukat ovat kertakaikkisen hienoja, tykkään hirmuisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mutta nyt en voi tosiaan ottaa kunniaa väriyhdistelmästä. Liukuraitasukat on kyllä ihan parhaita munkin mielestä :)

      Poista
  4. Omaperäinen väriyhdistelmä. Toimii!

    VastaaPoista
  5. Hienot sukat, ja odottamaton väriyhdistelmä, mutta ehdottoman hieno!

    VastaaPoista
  6. Tosi ihanat sukat! Tykkään Zauberin yhistämisestä johonkin yksiväriseen!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...