maanantai 13. lokakuuta 2014

Räiskyvät raidat

Oliskohan nyt viimeinkin käynyt niin iloisesti, että onnistuin tekemään napakasti ylhäällä pysyvät polvarit itselleni? Se tahtoo olla ikuinen ongelma, kun on tällaiset hyvin muotoutuneet pohkeet ja vieläpä aika pitkät jalat - sukista tulee yleensä joko liian löysät tai sitten liian lyhyet. Lopputuloksena siis alas nilkkoihin valahtavat sukat. Punaisissa polvareissa oli hyvää yritystä, mutta nekin pysyvät ylhäällä vain sukkahousujen tai vastaavien päällä, eivät paljaassa sääressä. Mutta nyt näyttää ja tuntuu lupaavalta.


Jotenkin siinä arvontaa järjestäessäni ihastuin siihen värikkäämpään Zauberballiin ja melkeinpä toivoin, että saisinkin siitä reippaan väriset sukat itselleni. Ja niinhän siinä kävi! Enkä sitten turvautunutkaan luotettavaan harmaaseen Fabeliin, vaan päädyin mustaan pohjaväriin. Lopputulos on aika lailla sellainen kuin toivoinkin, varsinkin kun nuo värit menivät hauskasti limittäin ihan ilman kohdistamista. Punaiset sävyt samoissa kohdissa, keltaiset ja violetit vuorottelevat.


Mitään tiettyä ohjetta en oikeastaan käyttänyt, vaan tein nämä varpaista aloittaen ja useasti matkan varrella sovittaen omien mittojen mukaan. Kantapää on tehty vähän tämän ranskalaisen tapaan, mutta eri silmukkamäärillä, shadow wrapseja käyttäen ja vahvistettuna, melkein identtisesti yllärisukkien kanssa. Muhkean pohkeen polvisukkien ohjetta vilkuilin, mutta ne on tehty ylhäältä alas ja paksummasta langasta. Jotain samaa näissä on myös Mittatilauspolvareiden kanssa, mutta kantapää on tosiaan vähän erilainen ja varteen tein lisäyksiä tiheämmin ja huomattavasti enemmän. Se kaikkein oleellisin seikka ylhäällä pysymisen kannalta on napattu punaisiin sukkiin käytetystä German Stocking -ohjeesta (tosin eri suuntaan): ennen yläreunan resoria kavensin takana keskellä silmukoita jyrkästi pohkeen muodon mukaisesti. Sitten tein vielä napakkaa resoria sen verran pitkästi, että tarpeen vaatiessa voin taittaa sen kaksinkerroin kuminauhakujaksi. Toivotaan, että sukat pysyvät ylhäällä ilman sitäkin.


Näistä jäi sen verran onnistunut olo, että tekisi melkeinpä mieli tehtailla lisää polvisukkia. Saas nähdä jaksanko, kun onhan noissa muutama silmukka neulottavana.


Ohje: sieltä täältä + omasta päästä varpaista varteen
Lanka: Drops Fabel (100 grammaa mustaa) ja Schoppel-Wolle Zauberball, väri Fuchsienbeet (77 grammaa)
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Syyspolvarit


13 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...