sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ei kahta ilman kolmatta

... syyskuun huivia nimittäin! Tosin tämä uusin ei oikein istu syyshuivikategoriaan muuten kuin värinsä puolesta: alpakka kuuluu minulla kylmiin talvipäiviin, kun en ole mitenkään erityisen palelevaa sorttia.




Tämä huivi on ollut tarkoitus neuloa siitä asti, kun näin Tiinan tekemän version. Langatkin ovat odotelleet laatikossa keväästä saakka (onkohan jopa sama väri kuin esikuvassaan?), mutta vasta pari viikkoa sitten sain huivin aloitettua. Eikä tähän monta päivää mennyt, mutta pingotusinto oli taas tiessään, joten valmista tuli vasta pari päivää sitten.


Tein huivin yksinkertaisesta langasta ja ainaoikein-osiota jatkoin kunnes silmukoita oli 359. Pitsikerroksia taisin toistaa juuri ohjeessa mainitun määrän. Kuvista tämä ei ehkä näy, mutta huivi on oikeasti melkoisen suuri, juuri sellainen kuin halusinkin. Loistohuivi talven varalle siis.

Ohje: Titanium / Heidi Alander (ilmaisohje)
Lanka: Drops Alpaca, väri 7233, menekki 168 grammaa
Puikot: 4,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Sulamispiste 1668 °C


Huivibuumi ei muutenkaan ota loppuakseen, varsinkaan nyt, kun sain oman kappaleeni tästä ihanasta uudesta kirjasta. Tekisi mieli tehdä melkeinpä kaikki mallit, on ne sen verran kauniita!


Muistuttaisin vielä, että arvontaan on pari päivää aikaa osallistua. Vastauksia on tullut jo ihan mieletön määrä - hauskaa, että kaikki mahdolliset värikombinaatiot on mainittu vähintään kerran. Keskiviikkona selviää voittaja!


12 kommenttia:

  1. Yksinkertaisen kaunis malli. Ja väri on syksyisen upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tosi helppo ja kaunis malli. Värihän on mun mielestä tietysti mitä parhain :)

      Poista
  2. Tää on niin huippu huivimalli, odottelee täällä vain sitä inspiraatiota - ja oikeaa lankaa! Sulla on väri kyllä lähellä täydellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä :) Mutta joo, tämä sai kyllä odottaa vuoroaan kun tuntui kaikkea muuta tulevan samaan aikaan mieleen.

      Poista
  3. Tuo Titanium kyllä ihana malli ja värikin on huivissasi hurjan kaunis!

    VastaaPoista
  4. Onpas sinulla puikot suihkineet melkoista vauhtia!
    Tosi kiva huivimalli tämäkin, ja väri huippuhieno. Veeran kirjaa itsekin haikailen, kun vaan tietäis mitä malleja siinä on. Ehkä täytyy lähteä kaivelemaan kirjaesittelyä netin syövereistä. Kiigos sinulle muistutuksesta, olin unohtanut koko homman :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mallit löytyvät muuten Ravelrystä kirjan nimellä :)

      Poista
  5. Kaunis huivi, ja tuo kirja on ihana, olen kirjastosta yrittänyt metästää lainaks ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saattaa joutua kirjastosta jonottamaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...