keskiviikko 24. elokuuta 2016

Jokerina pohjalla



 
Keväällä tilatessani lankoja maustemarkkinahuiviin mietin mielessäni myös tätä toista saman suunnittelijan mallia, johon samaan tapaan tarvitaan pieniä määriä useaa eri väriä. Pohjaväriksi valitsin tummanharmaan, jotta huiveista ei tulisi liian samanlaisia. Edellisen huivin pohjaväristä tuli yksi raitaväreistä ja yksi keltainen jäi pois, koska sitä ei enää ollut riittävästi jäljellä. 

Myös tässä mallissa langanpäiden päättely neulomalla on erityisen järkevää, kuten myös päävärin kuljettaminen koko ajan mukana huivin reunassa. Ainoastaan näiden niksien ansiosta huivi on valmis jo nyt eikä joskus ensi vuonna. (Huivien valmistumisvauhtia ihmetteleville tiedoksi: osa näistä on tosiaan maannut jossain nurkassa odottelemassa lankojen päättelyä ja muuta viimeistelyä ties kuinka kauan ennen blogiin päätymistään.)





Muutakin tuttua huivissa on. Muoto on sama melko suureksi kasvava kolmio, pintana ainaoikeinneule, välissä vähän jännittävää uutta tekniikkaa. Tämä tekniikka oli kuitenkin nopeampi oppia ja neuloa kuin edellisessä huivissa, koska tässä silmukat (ja hermot) eivät kiristyneet samalla tavalla. Kapeat raidat tuovat jännää ilmavuutta ja kolmiulotteisuutta ja saavat leveämmät raidat aaltoilemaan, mikä taas saa aikaan kaikenlaisia sinisävyisiä suunnitelmia samasta mallista.




Ohje: The Joker and the Thief / Melanie Berg
Lanka: Holst Garn Supersoft, värit Charcoal, Almond, Pancake, Maize, Goldcrest, Saffron ja Ember
Puikot: 3,5 mm pyöröt
Ravelryssä: Jokeri

10 kommenttia:

  1. Aivan upea tämäkin, ihanat värit ja pinta!

    VastaaPoista
  2. Hieno huivi! Mielenkiintoisen näköisiä nuo kapeat raidat.

    VastaaPoista
  3. Upeat värit ja hieno huivi! Neuvottiinko siis ohjeessa kuljettamaan taustaväriä noiden leveiden raitojenkin yli? Kysyn kun sain omasta Shimmering sea -huivistani palautetta, että on vähän pitkät lankajuoksut kun on kuusi kerrosta ainaoikeaa raitojen välissä ja neuvoin olemaan katkaisematta lankaa. Tässä näyttäisi olevan aika paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ohjeessa neuvottiin yksi tapa, jossa kiepautettiin kuljetettava lanka reunimmaisen silmukan ympäri joka kerta kun aloitettiin kerros raitavärillä. Itse tein tämän kerroksen lopussa, mutta lopputulos on aika lailla sama. Ihan nätisti se sinne uppoaa, toki näkyy varsinkin noissa vaaleissa raidoissa, mutta ei mitenkään rumasti. Viidennessä kuvassa ylhäältä laskien näkyy alareunassa tuo kieputtelu.

      Poista
  4. Aivan ihania huiveja olet tehnyt.

    VastaaPoista
  5. Ihana huivi! Itse asiassa ihan mielettömän kiva.
    *entarviienääyhtäänhuiviohjetta-entarviienääyhtäänhuiviohjetta-entarvii...*

    VastaaPoista
  6. Tosi hieno on! Upeat nuo raidat!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...