sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kaurapuuro kaikilla mausteilla


Joskus yksinkertaisilta vaikuttavista projekteista saa tehtyä itselleen yllättävän vaikeita. Kuten nyt tämmöisistä melko tavallisista lapasista. Joutuu purkamaan, neulomaan uudelleen, purkamaan toistamiseen, neulomaan taas ja sittenkin vielä empimään, tuliko hyvä. Pidetään mietintätauko ja palataan myöhemmin asiaan. Kun on periaatteessa valmista, päätetäänkin vielä vähän purkaa ja säätää. Parin illan hommaan menee lopulta yli kolme kuukautta ja kotikin on ehtinyt siinä välissä vaihtua. Toivoa sopii, että vielä tänä talvena tulee tarvetta lämpöisille lapasille.



Törmäsin jossain surffaillessani kivoihin raitalapasiin, joista lähti liikkeelle ajatus tuplapaksuisista kädenlämmittimistä. Sopivat värit ja langat olivat jo esillä toisen lammaspaidan jäljiltä. Jostain (mutta mistä?) katselin ideoita sisälapasten tekoon, mutta loppujen lopuksi tein ne kyllä ihan omasta päästäni. Periaatteessa ne ovat ihan samanlaiset kuin raitapuoli, mutta silmukoita ja kerroksia on muutama vähemmän. Ja taas säästyttiin lankojen päättelyltä, kun langanpäät saivat jäädä ihan reilusti antamaan vähän lisälämpöä lapaskerrosten väliin.



Lapasten ranneosuudesta tuli sen verran lyhyt ja löysä, että poimin harmaan alareunasta vielä lopuksi silmukat ja neuloin joustinta sen verran, mihin harmaa lanka riitti. Olisi riittänyt vielä hieman pidempään, mutta en jaksanut enää purkaa päättelyreunaa ja jatkaa, koska lankaa oli kuitenkin jäljellä vain pari grammaa. Ihan hyvät näistä lopulta tuli, mitä nyt edelleenkin pohdin, pitäisikö peukaloa jatkaa vielä muutaman kerroksen verran.


Lanka: raitalapasissa Holst Garn Supersoft 100% uld, pohjavärinä Oatmeal ja raidoissa Rapunzel, Goldcrest, Cinnamon sekä Tobacco; sisälapasissa Drops Alpaca, väri 517
Puikot: 2,25 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Tuplat


13 kommenttia:

  1. Kauniit raitalapaset ja takuulla lämpöiset! Voi kun itsekin saisin aikaiseksi tuollaiset tuplalapaset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämäkin oli suunnitteluasteella vaikka kuinka kauan ja sitten vielä homma venähti. Mutta nyt kyllä on lämmin, sais tulla vielä kunnon pakkaset!

      Poista
  2. Kädet lämpenee, pelkästään kuvien katselusta, ihanat lapaset!

    VastaaPoista
  3. Kaunista kaurapuuroa. Ja lämmintäki viel ;-)

    VastaaPoista
  4. Kaunista kaurapuuroa. Ja lämmintäki viel ;-)

    VastaaPoista
  5. Ihanat puurotumput! Kauniit ja varmasti lämpöiset.

    VastaaPoista
  6. Tosi ihanat lapaset. Kiva idea noi tuplalapaset. Eipä olisi tullutkaan mieleeni tehdä tuollaisest. Taidanpa kopioida seuraaviin tumppuihin. Olisivat meinaan tosi lämpimät ulkoilu/hiihtoreissuilla. Neulomisen iloa!

    VastaaPoista
  7. Hienot! Just hyvät värit ja tuplalapaset ois kyllä ihan huiput! Joskus projekteihin vaan menee enemmän aikaa kun aluksi luulis =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin, jos aloittaa koko ajan uusia :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...