torstai 4. joulukuuta 2014

Karkkisukkien paluu

Jatkan tänäänkin teemalla "valmistui marraskuun hämärissä". Joku eilinen uutinen kertoi, että aurinko paistoi Turussa viime kuussa yhteensä viisi tuntia. Siis viisi tuntia! Ei ihme, että oli kuvausongelmia. Siispä eilisestä valoilmiöstä olikin otettava riemu irti ja kuvattava edes jotain valmistuneiden pinosta.


Nämä sukat ovat kopio Pujoliivin Nastin tekemistä sukista. Kantapään tein yhdellä värillä, mutta muuten kaikki on matkittua väriyhdistelmää myöten. En voinut vastustaa näitä värejä, kun kerran tästäkin kaupungista taas saa Fabelia ja pääsee siis ihan paikan päällä miettimään erilaisia väriyhdistelmiä. Ja kun nuo herkulliset sukat kummittelivat mielessä.


Näitä kutoessa tuli sellainen olo, että ennenkin olen tämmöiset tehnyt. Kieltämättä jotain samaahan näissä on kuin karkkisukissa, mutta värit ovat vähän maltillisemmat ja näihin tuli langasta välillä myös pientä kirjoneuleen näköistä kuviota. Oikein kivat ilopillerisukat.


Malli: ylhäältä alas 70 silmukalla, viiden kerroksen raidat, ranskalainen kantapää, nauhakavennukset
Lanka: Drops Fabel, värit sunset ja blue lagoon
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Lämpöö ja valoo


10 kommenttia:

  1. Ihanat värit! Täällä meidän suunnalla (Kuopion seutu) aurinko paistoi marraskuussa kuulemma 18 minuuttia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, siellä on sitten ollut vieläkin pimeämpää. Joulukuu vaikuttaa paljon paremmalta näin parin päivän perusteella :)

      Poista
  2. Aivan ihanat sukat! Tosi kaunis väriyhdistelmä. Oulussa pilkisti äsken aurinko ja hyökkäsin itsekin heti kameran kanssa ikkunan eteen neuleita kuvaamaan. Hämärää on silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mua ei aiemmin ole tämä talven pimeys häirinnyt, mutta nyt on ollut jotenkin ihan liian hämärää koko ajan. Lumettomuuskin tietysti vaikuttaa.

      Poista
  3. Nuo sukat tuo kyllä väriterapiaa ja aurinkoa päivään, vaikka se oikea pysyykin piilossa...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...