maanantai 8. joulukuuta 2014

34 % silkkiä


Viikko sitten sunnuntaina sain flunssaisen päähänpiston, jonka seurauksena ihan toiseen huivimalliin tarkoitetut langat päätyivät pikavauhtia tuubihuiviksi. En kyllä kadu yhtään, sillä tästä tuli tosi kiva, pehmoinen, kutittamaton ja kerrankin juuri sopivan mittainen kietaistavaksi kaksi kertaa kaulan ympäri. On nimittäin todella ärsyttävää, jos tuubi on sen verran liian löysä, että sitä täytyy koko ajan olla asettelemassa paremmin.


Tämä malli meni jonon jatkoksi heti, kun näin Sannan tekemän version. Olin ajatellut tehdä tämän alpakkaisena, mutta sitten tosiaan lipastosta jo löytyvät langat muistuivat mieleeni. Päätin tehdä huivista niin pitkän kuin kahdesta kerästä molempia värejä olisi mahdollista: leveitä raitoja syntyi molemmilla väreillä 21. Vähän täytyi loppupäässä sumplia ja muuttaa silmukointikohtaa, koska raitoja tulikin enemmän kuin punnitusten perusteella luulin. Tämä on muuten hyvä malli laiskalle lankojen päättelijälle, koska päättelyt on pakko tehdä ennen kuin liittää tuubin päät yhteen. Eikä tarvitse huolehtia päättelykohtien siisteydestä, kun ne jäävät joka tapauksessa piiloon. Loistavaa!


Lanka oli minulle uusi tuttavuus puikoilla, vaikka tuolla laatikossa sitä on ollut vaikka kuinka kauan odottamassa käyttötarkoitusta. Jäljelle jäi vielä kaksi kerää, joista varmaankin tulee osa jotain toista huivimallia, sillä tämä tuntuu aivan täydelliseltä kaulaa vasten ja oli todella mukavaa neulottavaa. Silkillä lienee osuutensa asiaan. Suosittelen!


Ohje: Duotone Cowl (ilmainen)
Lanka: ONION Knit Tussah silk, kaksi kerää värejä 207 (turkoosi) ja 213 (violetti)
Puikot: 4,5 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Tuubi


10 kommenttia:

  1. Saako udella että paljonko sulla on tuubin ympärysmitta että kahdesti menee kaulan ympäri? T. Nimim. "Tuubi puikoilla"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää olevan vähän venytettynä 120 cm. Tämmöiseen putkilona neulottavaan tuo on varmaankin ihan minimi, ettei ala ahdistaa :)

      Poista
  2. Mahtava väriyhdistelmä! Onpa mukavaa toimia "inspiraation lähteenä". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogissa on niin paljon kaikkea matkittavaa! :D

      Poista
  3. Samaisilla inspiraation lähteillä on käyty! Laitoin kans Sannan postauksen jälkeen huivin muhimaan mut voihan hitaus! Kaunis on tämäkin <3

    VastaaPoista
  4. Kaunis väriyhdistelmä, mulla on sama huivi kuivumassa. Aaamulla kostutin ja laittelin kuivumaaan tein alpakasta.

    VastaaPoista
  5. Uuuuu, tosi kaunis. Voisin itsekin pistää samanmoisen puikoille!

    VastaaPoista
  6. Tämä on niin kiva malli! Hyvä väriyhdistelmä. :) Löytyy myös omalta loputtoman pitkältä pitää-neuloa -listalta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...