perjantai 16. kesäkuuta 2017

Aloituspisteen arvoitus




Neuloin mysteerihuivin. Oli hauskaa, lankaa kului älyttömästi ja lopputuloksena on valtava, lämmin huivi johon kietoutua viimeistään talvipakkasilla.




Jos en tietäisi, en ehkä osaisi valmista huivia katsellessa sanoa, mistä kohtaa sen neulominen on aloitettu. Siinäpä se mysteeri piileekin. Huivi tehtiin neulomalla kaksi samanlaista kappaletta, joten en suosittelisi tätä kellekään toisen sukan syndroomasta kärsivälle. Ensimmäisten vihjeiden jälkeen alkoi pelottaa, että lopussa pitää joko ommella kappaleet yhteen tai silmukoida miljoona silmukkaa, mutta Joji olikin keksinyt kerrassaan nerokkaan tavan yhdistää kaksi kappaletta toisiinsa. Huivi aloitettiin muutamalla silmukalla, samoin lopetettiin - kuinka mahtavaa! Ja onneksi tajusin heti alusta lähtien päätellä langanpäät neuloen, sillä muutenhan tämä ei olisi valmistunut ikinä.




Väreistä on sanottava, että minulla oli epäilykseni tuon pinkki-lilakirjavan suhteen, mutta nyt olen siihen tyytyväinen. En tiedä näkyykö se kuvista, mutta pinkki ei tosiaan ole pelkkää pinkkiä, vaan langassa on monia sävyjä ja lisäksi sinisiä, vihreitä ja keltaisiakin pilkkuja. Hauskasti se sitoo huivin muita värejä yhteen, mikä oli tarkoituskin.




Vielä täytyy hieman harjoitella tähän kääriytymistä, mutta testauksen perusteella tämä käy hyvin myös paksuksi kaulaliinaksi talvea ajatellen. Ja siihen asti tätä voi käyttää vaikkapa peittona pihakeinussa, kokoa nimittäin riittää!


Ohje: Starting Point / Joji Locatelli
Lanka: vaaleanharmaa Malabrigo Sock (väri Pearl), sini-turkoosikirjava PetrichorYarns Deluxe Sock (Freezing Seawind), pinkkikirjava MissMothballs Tweedy Feet (Be Mine!), viininpuna-violettikirjava sekä vihreä Louhittaren Luolan Väinämöinen (molemmat Eiku-värejä)
Puikot: 3,75 mm pyöröt
Ravelryssä: Starting Point

12 kommenttia:

  1. Onpa se hieno ja värit keskustelevat oikein sopusoinnussa! Itsellänikin on tapana päätellä langanpäät aina neulomisen aikana.

    VastaaPoista
  2. Wau! Nyt vetää kauneus sanattomaksi. Ei voi muuta sanoa kuin wau!

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit! Valtavan iso ja kaunis huivi!

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis huivi! Tykkään niin väreistä kuin rytmistäkin :)

    VastaaPoista
  5. Oij miten upea se on! Ja valtava :D Omani on vielä vihjeessä 4, aikomus on saada valmiiksi ennen festareita niin huivi pääsisi suunnittelijaansa morjenstamaan!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...