perjantai 18. joulukuuta 2015

Pitsiä ja alpakkaa



Viime vuoden toukokuussa valmistui huivi, jonka kaunis väriyhdistelmä jäi vaivaamaan. Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä aloitin paidan, jonka ajattelin valmistuvan vauhdilla, koska valmistuminen ei jäisi ainakaan hihajumituksen takia roikkumaan. No, eihän siihen mennyt vuottakaan, kun paidassa oli jo helmakin. Marraskuun puolella neuloin paidan loppuun ja tuossa se odottelee vielä viimeistelyä. Nappasin kuitenkin muutaman kuvan sateisessa säässä, ettei vuoden viimeisille päiville tulisi kamalaa valmiiden töiden ruuhkaa.


Tässä paidassa viehätti siis ajatus hihojen tekemisestä heti ensimmäiseksi. Aluksi tehtiin kauniit pitsikaitaleet, joiden reunoista poimittiin pingotuksen jälkeen silmukat ja sitten posoteltiin vain raitaa helmaan saakka, ensin lyhennetyillä kerroksilla ja lopulta pelkillä vartalo-osan silmukoilla. Mutta näköjään hihajumitus voi vaihtua helmajumitukseksi, jos siltä tuntuu. Päätös kiskaista näitä kesken jääneitä alpakkaneuleita loppuun kantoi nyt näköjään ainakin kahden paidan verran.


Paidan ohje oli taattua laatua, malli mukavan rento. Pitsi suorastaan koukuttavaa, muistelisin. Vähän olisi pitänyt mittailla tarkemmin, jotta hihat olisivat vähän löysemmät, mutta voi olla, että saan niitä kasteltuna vähän venytettyä. Kiva paita tuli, tämäkin pääsee tosin odottelemaan kylmempiä kelejä.


Ohje: Japan Sleeves / Joji Locatelli
Lanka: Drops Alpaca, 220 grammaa väriä 501 (vaalea harmaa) ja 140 grammaa väriä 7238 (tumma oliivi)
Puikot: 3,0 ja 2,5 mm pyöröt
Ravelryssä: Pitsihiha

4 kommenttia:

  1. Näyttääpä hauskalta neuloa! Vaan ilmeisesti hauskuus sitten loppu ennen kuin helmaan asti pääsee... Onnittelut sinnikkyydestä. Itsekin päätin pari vuotta kestäneen projektin viimeistellä vielä ennen joulua :)

    VastaaPoista
  2. Se on tosi kaunis!

    Mutta mulla on sama kokemus hihajumituksesta, siinä ei ehkä ole kyse hihoista per se, vaan siitä viimeisten senttien tuskallisuudesta yleisesti ottaen.

    VastaaPoista
  3. Tää on kyllä niin kaunis malli! Pitää lisätä omalle to-do-listalle! Hyvin valittu kyl tähänkin värit, sopii täydellisesti yhteen. (:

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...