torstai 1. lokakuuta 2015

Uusi yritys

Jopas olikin ärsyttävä katkos blogin kanssa, kun läppäri otti ja pimeni viime viikolla. Kyllähän se oli varoitellut, ettei enää kauan jaksaisi, mutta lopulta pimeneminen tapahtui yllättäen ja koneen muistiin jäi asioita, jotka pitää sieltä vielä kaivaa talteen. Tänään pääsin uutta konetta ihmettelemään - ja se on todellakin ihmeellinen. Neljässä vuodessa ehtii tapahtua ihmeellisiä asioita läppäreiden maailmassa.



Olen tällä välin myös saanut valmiiksi useampiakin neulomuksia, mutta kuvaamiseen ei taaskaan oikein into riitä. Äsken kävin räpsimässä sadekuurojen välissä muutaman kuvan huivista, jolla osallistuin TitiTyyn Ysolda & Stephen Suomi Tour -KALiin. Kursseille en ole menossa, mutta jonossa sattui olemaan sopivasti yksi Stephenin huiviohje, jolle piti antaa uusi tilaisuus. Ensimmäinen yritys meni aikoinaan mönkään, kun valitsin siihen keskenään riitelevät värit, mutta tästä uudesta tuli vallan kiva. Tuohon Zauberin väriyhdistelmään ihastuin ensisilmäyksellä, kun sen lankakaupan korissa näin.




Huiviin kului melko tarkkaan kaksi taikapalloa. Keränvaihto onnistui aika hyvin ilman langan pätkimistä, ihme kyllä. Tämä on siitä(kin) mukava huivimalli, että kutomisen voi lopettaa juuri silloin kun haluaa / lanka loppuu / alkaa kyllästyttää. Muistiinpanoista päätellen jatkoin omaani, kunnes silmukoita oli puikoilla 419, ja kokoa tuli kyllä ihan riittävästi. Erityistä plussaa on annettava myös tuosta i-cordin käytöstä huivin kaikissa reunoissa: lopputulos on siisti, mutta mikään reuna ei kiristä. Minä tykkään!


Ohje: Dotted Rays / Stephen West
Lanka: Schoppel-Wolle Zauberball, väri Monochrom
Puikot: 3,5 mm KnitPro-pyöröt

 

10 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana!
    Minulla on muutamia palloja kahdet kellarissa ... pitäisiköhän kokeilla neuloa perässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Tuosta ohjeesta taitaa olla olemassa myös erikseen versio liukuvärjätylle langalle, mutta en tiedä miten se poikkeaa tästä. Hyvin nuo värit asettui tälläkin ohjeella :)

      Poista
  2. Tässä huivissa on tosi kivat värit.

    VastaaPoista
  3. Mielettömän ihana! Lanka sopii malliin täydellisesti. Aivan pakko tehdä! :)

    VastaaPoista
  4. Neljä vuotta on pitkä elinaika läppärille, miulla ei oo yksikään kestänyt yli kolmea vuotta :D Hauska muoto huivissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen kauan se kieltämättä jaksoi toimia. :)

      Poista
  5. Ihastuttava huivi. Väri ja kuvio hienosti sointuvat toisiinsa. Upea!

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunis huivi. Kuinka mä en ole tällaiseeen kiinnitänyt aiemmin huomiota. Sun versio on todella hieno.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...