perjantai 30. lokakuuta 2015

Pitkän linjan projekti



Eihän tämän paidan valmistumiseen mennyt edes kahta vuotta, voin todeta nyt kun vihdoin ja viimein sain kiskaistua 1,5 hihaa valmiiksi asti. En oikein ymmärrä, miksi tämä jäi kesken viime vuoden helmikuussa (kiitos ravelry-muistiinpanot!) ja juuttui korin pohjalle, koska tästähän tuli tosi kiva kotivillapaita. Jos talvella sattuisi olemaan jopa pakkasta, paita on tarpeen tässä vanhassa puutalossa.



Jos nyt ihan oikein muistan, niin aluksi oli vain tuo vaalea beige-harmaa lanka, josta tein vihreäraidallista kauluria, jonka purin pois. Sitten aloitin raitapaitaa samoista langoista itse säveltämällä - ja purin senkin pois, kun se oli jo valmis. Sitten harkitsin uudelleen, kävin ostamassa tuota tummempaa harmaata, ja aloitin tämän paidan. No, lankaa ei ollut alkuunkaan riittävää määrää, mutta joku ongelma oli värien saatavuudessa, joten päädyin ottamaan mukaan myös petroolin. Lopultahan kaikkia värejä jäi yli, mutta voin ainakin todeta, että lanka kestää mainiosti purkamista! Onneksi tämän paidan kanssa sitä ei tarvinnut harrastaa, koska varsinkin hihat on kasattu aikamoisena palapelinä erikokoisista purkulankanyssäköistä.


Lopputulos: erittäin pehmoinen, mukavan löysä ja rento, lämmin paita. Ohjetta suosittelen, vaikken siitä enää mitään muistakaan, kun hihoissa sitä ei enää tarvittu. Olenhan tehnyt tässä välissä samalla ohjeella toisenkin samalla ohjeella, tosin reippaasti muokattuna.


Ohje: driftwood / Isabell Kraemer (ilmaisohje)
Lanka: Hjertegarn Vidal Alpaca, värit 2207 (melkein viisi kerää), 3402 ja 9160 (näitä reilut kaksi kerää kumpaakin)
Puikot: 4,0 ja 4,5 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Ajopuu

8 kommenttia:

  1. Kaunista raitaa ja kivat nuo napit! Mallikin on tuttu, olen sen pari vuotta sitten tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Seesteisen näköinen paita, kyllä tuota kehtaisi käyttää muuallakin kuin kotona ;)

    VastaaPoista
  3. Ihan superhieno! Ja miksi vain kotivillapaita, en ymmärrä, kyllä olisi itselleni ihan työvaatekelpoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siksi vain kotikäyttöön, että tuo on turhan lämmin muualla, kun olen lämminveristä tyyppiä. Eikä ole sitä työpaikkaakaan... :)

      Poista
  4. Onpa mainio raitapaita! Hienoa että valmistui :)

    VastaaPoista
  5. Tulipa siitä nätti! Ja minustakin kelpaa ihan minne vain, ei ainoastaan kotiin :)

    VastaaPoista
  6. Tosi nätti ja raikkaan värinen!

    VastaaPoista
  7. Kivan värinen ja näköinen raitapaita! Sopii kyllä muuallekin kuin kotiin. Kannitti neuloa loppuun =)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...