torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesällä kerran


Kotona ollaan taas! Kaikenlaista olisi valmiina odottamassa pingotusta ja viimeistelyä, mutta nyt ei oikein ole jaksanut ja ehtinyt niihin perehtyä. Koskapa päätin kutoa ensin valmiiksi Tourin vitossukat, joiden ohje julkaistiin harmillisesti kesken loman. Pääsin siis aloittamaan vasta noin kaksi vuorokautta ohjeen julkaisusta, joten mitään kummempia tavoitteita sijoituksen suhteen ei ollut. Siksi yllätyinkin melkoisesti, ettei valmistuiden sukkien joukko vielä ollutkaan mahdottoman suuri, kun omani sain pois puikoilta.


En ihastunut sukkamalliin heti ensisilmäyksellä, mutta vähitellen se alkoi näyttää kivalta ja varsinkin sitten, kun pääsin kutomisen makuun. Tosi koukuttava malli tehdä ja mahtavaa oppia tuollainen uusi tapa kuvioida sukkaa eri värillä! Kai sen voi kirjoneuleeksi laskea, joten sillekin taidolle tuli vähän lisäharjoitusta. En edes saanut raitalankoja (joita siis oli neljä parimetristä pätkää kumpaakin sukkaa varten) solmuun, vaikka vähän sitä pelkäsin.


Muutenkin tässä sukkamallissa on monta hyvää puolta: sukat ovat hyvin istuvat, napakat mutta kuitenkin joustavat, ja erityinen plussa on tuo jo entuudestaan loistavaksi todettu kantapää. Näissä se on toteutettu palmikoiden väliin oikein onnistuneesti. Jos nyt jotain mallista muuttaisin, niin jättäisin varmaankin helmineuleen pois, koska se tekee palmikoista jotenkin suttuisen oloisia. Pystyraidoitusta on ehkä pakko testata toistekin.


Sukkien pohjiin piti sääntöjen mukaan jatkaa kuviointia oman mielen mukaan. En vaan pystynyt mihinkään leikittelyyn, vaan ensimmäiseen sukkaan syntyi tiukkaa suoraa viivaa ja toiseen symmetrinen kuvio suorilla linjoilla, kuinkas muuten.


Sukkien väri on kyllä ihan jotain vierasta värimaailmaa minulle, mutta kerrankos sitä tämmöiset iloiset kesäsukat tekee. Ainakaan näistä ei tule niin vahvasti käärmeet mieleen kuin jollain omalla värillä tehtynä saattaisi tulla.

Ohje: Ophidia / Hypercycloid Designs
Lanka: keltainen Opal Uni ja kuviovärinä Ärjy-pinkki Väinämöinen
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: TdS 2015, Alpha

8 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...