perjantai 16. tammikuuta 2015

Pitkä viikonloppu


Ja sitten on vuorossa se viimeisenä valmistunut, mutta ensimmäisenä aloitettu joulukäsityö.


En yleensä oikein lämpene näille pätkävärjätyille (tai -rääkätyille) langoille, mutta joskus sitä saattaa sortua kauniiden väriyhdistelmien vuoksi. Juuri tämä Viikonloppu oli käynyt monta kertaa ostoskorissa Titityyn nettikaupassa seikkaillessani, mutta jäi sitten kuitenkin tilaamatta. Kunnes lopulta sain sen käsiini ihan oikeasti ja sorruin.


Näin kirjavasta langasta ei kovin ihmeellisiä malleja kannata edes yrittää, mutta jotain pientä kivaa halusin sileän neuleen lisäksi. Selasin Ravelry-jonoa ja sieltä löytyikin kaunis, yksinkertainen vaihtoehto. En kylläkään katsonut ohjeesta kuin tuon siksak-kuvion, jota jatkoin myös kärkikavennuksien ajan, koska ohjeen kuvissa se loppui hassusti töksähtäen.


Tuo kuvio oli mukavaa neulottavaa, varsinkin kun olen opetellut tekemään silmukansiirrot näppärästi ilman apupuikkoa. Langastakaan ei ole mitään valittamista, mutta ehkä nyt sain taas vähäksi aikaa tarpeekseni näin villeistä värjäyksistä. Vyyhdin loppu päätynee raidoiksi jonkun rauhallisemman värin kanssa.


Ohje: Zigzagular socks (ilmainen)
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, väri Viikonloppu
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: ZigZag


10 kommenttia:

  1. On kyllä mukavan simppeli tuo zigzag malli näin värikkäisiin sukkiin. Viikonlopussa on kyllä kauniit väriyhdistelmät.

    VastaaPoista
  2. Hienosti käy tämä malli pätkävärjättyyn lankaan. Kivat sukat!

    VastaaPoista
  3. Näistä tuli kyllä oikeasti hienot. Eihän se kaikkeean sovi tällainen pätkävärjätty, mutta näissä toimii.

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat! Itse tilasin kans vastikään tuota lankaa, saa nähdä millaset sukat siitä tekis. :)

    VastaaPoista
  5. Ompas nätti väri langassa ollut!

    VastaaPoista
  6. Nätit sukat! Kiva tuo siksak -raitaa! Mikähän siinä on että nää pätkärääkätyt houkuttelee muakin vaikka muuten en niistä välitä!?! Jokainen tarvii elämäänsä hieman pätkärääkättyä lankaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...