sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Ylläripylläri

Kenellekään ei-neulojalle on varmaankin ihan turha selittää, miten tyytyväinen olo tulee, kun saa jonkin langanjämän käytettyä ihan viimeistä metriä myöten pois nurkista pyörimästä. Minäpä pääsin juuri eroon viidestätoista tuollaisesta nyssäkästä ja ainoastaan muutaman metrin jouduin varastamaan vähän isommasta kerästä. Näiden lisäksi mukaan pääsi yhdistäväksi tekijäksi luottolankaani harmaata Fabelia.


Olen useammassakin blogissa käynyt ihailemassa yllätyskeristä neulottuja sukkia, mutta en ole saanut aikaiseksi keriä omista jämistä vastaavaa. Matkalta palattuani näin nämä Neulistin sukat ja pari iltaa sitten huomasin istuvani lattialla jämieni keskellä kerimässä kahta suunnilleen samankokoista kerää. Koska halusin käyttää näihin sukkiin ainoastaan ne epämääräisimmät jämät, en saanut kasaan polvisukkiin riittävää määrää, mutta aika pitkälle sääreen nämäkin ylettyvät. Mullahan on yleensä tapana tehdä sukat kahdelta eri kerältä niin, että jäljelle jää purkkiin pistettäviksi kaksi valmiiksi samankokoista kerää; näitä isompia palleroita en huolinut sukkiin mukaan lainkaan, vaan teen niistä jossain vaiheessa jotain suunnitellumpaa raitaa.



Sukat on tehty varpaista varteen, kahdelta kerältä vuorotellen kahden kerroksen raitoja. En siinä keriessä tajunnutkaan kuinka paljon mulla on punaisia lankoja. Niinpä hämmästys oli suuri, kun sukkien jalkateristä tuntui tulevan kovin punaiset, kun taas varsiin ilmestyi vihreää, keltaista ja lilaa. Pariin kohtaan olin onnistunut kerimään täsmälleen samanlaisia väriyhdistelmiä, minkä takia jouduin toisen sukan kärjessä vähän huijaamaan ja ottamaan mukaan sinisen Väinämöisen. Näissä sukissa on erityistä myös se, että opettelin viimein tekemään ranskalaisen kantapään väärinpäin ihan täsmälleen päinvastoin kuin se tehtäisiin toiseen suuntaan, ja kas, sehän istuu juuri yhtä hyvin!


Malli: omasta päästä & muutamaa ohjetta yhdistellen
Lanka: sekalaisia jämiä mm. Fabelia, Wollmeisea, Zauberballia, Noroa ja Väinämöistä
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Surprise, surprise!


28 kommenttia:

  1. Iiiks miten ihanat, aivan supersöpöt. ♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit! Nyt sormet syyhyäisivät omia jämälankoja penkomaan. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat! Pitäisi itsekin tehdä sama projekti omista pikky nyssäköistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Täytyy tässä taas tehdä lisää sukkia, niin piankos niitä jämiä on taas uusiin raitasukkiin, ehkä jopa polvipituisiin.

      Poista
  4. Upeat. Todella tyytyväinen olo varmasti sinulla kun jämät näyttävät noin hyviltä valmiissa työssä. Päivän hyvä työ tehty, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näistä tuli tosi hyvä mieli, monellakin tapaa :)

      Poista
  5. Ihanat kerrassaan! Ja jämien käyttöön saaminen on aina työvoitto.. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, vaikka eipä ne tosiaan tähän loppuneet :)

      Poista
  6. Neulisti on aloittanut suorastaan epidemian, mulla on samalla idealla sukat puikoilla =) Kauniit on nämä sun sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, pitkään oon tätä ideaa haudutellut, mutta nuo sukat oli se mikä ratkaisi. Ei vaan voinut enää vastustaa...

      Poista
  7. Tiedän tunteen! Kauniit sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mukava tunne se. Ja sit voi ehkä vähän paremmalla omallatunnolla ostaa uusia lankoja? :)

      Poista
  8. Oi kyllä tiedän :) sukat on hienot!

    VastaaPoista
  9. Ihan huippumahtavat yllätyssukat!

    VastaaPoista
  10. Vau mitä väriloistoa sukissa,upeat!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kiitos kommenteista kaikille yhteisesti :)

    VastaaPoista
  12. Ihan järjettömänylettömänhuikeanmahtavat sukat! Mullekin tollaset...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Taidat joutua jämäilyhommiin sinäkin :)

      Poista
  13. Voi ei! Mulla ei ole jämiä, ja ha-lu-an tällaiset sukat. Se on ruvettava jämäkoneeksi nyt, kiitosta vaan :-)

    VastaaPoista
  14. Tosi kivat! Täytyykin painaa idea mieleen!!

    VastaaPoista
  15. Ihanat! :) Taas minä haluan tehdä tuollaiset. ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...