maanantai 15. syyskuuta 2014

Arvotaan syksy tai talvi!

Hahaa, on taas arvonnan aika! Sadas lukija nimittäin napsahti tänään sivupalkkiin (tervetuloa!) ja päätin tehdä tästä tasalukuarpomisesta perinteen. Jos nyt en jatkossa ihan viidenkympin välein, niin ainakin sitten satasen välein, jos lukijoita sattuu joskus niin paljon kertymään.

Palkintona on tälläkin kertaa yksi pari ohuita raitasukkia, mitäpä muutakaan. Voittaja saa siis jotain samantapaista kuin viimeksikin. Teemana ovat lempivuodenaikani, ja tälläkin kertaa joudutte tekemään värivalintoja: vaihtoehtoina ovat

railakkaan värikäs syksy (oranssia, punaista, pinkkiä, lilaa)


ja vähän rauhallisempi talvi (sinisen ja harmaan sävyjä).


Ja ettei olisi ihan niin helppoa, pääsette valitsemaan myös yksivärisen raitakaverin (koska en itse osaa päättää). Vaihtoehtoina musta, harmaa, ruskea, okrankeltainen ja luonnonvalkoinen.


Tässäpä siis säännöt kaikessa yksinkertaisuudessaan: osallistu kertomalla väriyhdistelmä, jonka sukkiisi haluaisit (esimerkiksi syksy & harmaa); kokotietoja kyselen voittajalta erikseen. Kaikki saavat tasapuolisesti yhden arvan. Anonyymit, jättäkää jokin tuntomerkki tai yhteystiedot, muuten jäätte pois arvonnasta. Jos en saa voittajaan yhteyttä viikon sisällä arvonnasta, arvon uuden voittajan. Osallistumisaikaa on kuun loppuun saakka, jätä kommenttisi siis 30.9. mennessä. Onnea arvontaan!


Arvonta on suoritettu 1.10.



196 kommenttia:

  1. Ihanat langat taas sinulla palkintoina. Jos onnaa niin syksy ja musta olis hyvä pari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkintona siis tosiaan on sukkapari, eivät lankakerät. :)

      Poista
  2. Ou yeah, minäkin olen mukana tässä arvonassa ja jos voitan, toivoisin syksy ja keltainen.

    VastaaPoista
  3. Oujea, onnea sadannesta lukijasta, se on hurja määrä jo! :) Jos sattuisin voittamaan, niin väriyhdistelmä ois syksy ja valkoinen :)

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka ihana arvonta. Koska olen syksyihminen, niin musta ja syksy maalaisi kivat sukat!

    VastaaPoista
  5. Ilman muuta iloinen syksy ja siihen keltainen kaveriksi =)

    VastaaPoista
  6. Pimeisiin syys ja talvi iltoihin syksy ja musta lankaa sopii mainiosti minun mielestä

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti Syksy ja harmaa (jos tuo toinen oikealta ja ylärivissä on harmaa???,näyttää kuvassa farkunsiniseltä,joka siis hyvä väri)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on ihan perusharmaa Fabel, kuvausvalaistuksessa vaan oli toivomisen varaa :)

      Poista
  8. Onnea sadannesta lukijasta! Osallistun arvontaan väreissä talvi + okrankeltainen.

    VastaaPoista
  9. Johan! Mä haluisin syksyisen harmaat <3

    VastaaPoista
  10. Onnittelut! Osallistun arvontaan ja toiveeni on syksy ja okrankeltainen. T. Sirpa

    VastaaPoista
  11. Onnea! Ihanat värit, syksy ja musta = ihana yhdistelmä. Toivottavasti onnistaa.!
    nina.antikainen1@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Vaikka olenkin sinisen ystävä, niin syksy + musta houkuttelisi silti enemmän :)

    VastaaPoista
  13. Oijoi, osallistun tietenkin ja toiveena on talvi + keltainen :)

    VastaaPoista
  14. Uijui miten ihana tuo syksylanka! Mahtava lukijamäärä jo, onnea :) Toiveena voiton kohdalle osuessa olisi syksy ja keltainen, piristysruiske pimeyden keskelle.

    VastaaPoista
  15. Haluaisin sanoa syksy mutta sukkia pitäisin töissä. Äääää... sanon silti syksy ja musta

    VastaaPoista
  16. Onnittelut! Apaonnen suosiessa valitsen syksy ja okrankeltainen. T. sirpa_saarinen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Vaikeaa valita, mutta päädyin lopulta syksyyn ja harmaaseen :)

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa. Syksy ja harmaa. :)

    VastaaPoista
  19. Onnea! Valitsen yhdistelmäksi talvi ja ruskea
    Lotta

    VastaaPoista
  20. Arvontaan mukaan ! Talvi ja harmaa. Laadukkaat, kauniit langat palkintoina.
    PÄIVI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennan kuitenkin, että palkintona on sukat, ei lankaa :)

      Poista
  21. Onnittelut! Syksy ja harmaa on minun valintani.

    VastaaPoista
  22. Oi mikä arvonta, ehdottomasti mukana. Syksy ja musta, tätä sävyä minulla on jo pipo ja tuubihuivi, mutta sukkia puuttuu. Ja onnittelut tasaluvusta!

    VastaaPoista
  23. Värikäs syksy ja okrankeltainen on minun valintani.

    VastaaPoista
  24. syksy ja keltainen ja onnea!
    turunmummi@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Onnea sadannesta lukijasta!
    Jos minnuu kerrankin onni suosisi, niin valintani olisi harmaa talvi.

    VastaaPoista
  26. Talvi ja keltainen kelpaisi tänne!
    Marja

    VastaaPoista
  27. Tuossa syksyisessä Zauberballissa on niin upeat värit! Mun valinta olisi siis syksy ja keltainen.

    VastaaPoista
  28. Oi <3 Värikäs syksy ja okran keltainen, olisi minun valintani <3

    VastaaPoista
  29. Ihana arvonta! Jos arpa osuu minuun, niin syksy ja harmaa olisi sopiva yhdistelmä. :)

    VastaaPoista
  30. Ihania värejä. Syksy ja keltainen ehdottomasti. Nim. Päivi Helena

    VastaaPoista
  31. Voi vitsi, tää on tuntuu tosi kivalta arvonnalta! :) Syksy ja valkoinen olisi tosi kiva yhdistelmä. :)

    VastaaPoista
  32. Kiva arvonta ja onnea! Valintani on syksy ja musta :)
    t. jaana.crane@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Syksy ja harmaa houkuttelee täälläkin:)

    VastaaPoista
  34. Ihana syksylanka ja okrankeltainen♡

    VastaaPoista
  35. (minnehän eka viesti katos?) talvi ja harmaa ois aika <3 Tosin sinun puikoilta ei näyttäs rumia sukkia putoilevankaan!

    VastaaPoista
  36. Ihana arvonta! :) Jos voittaisin, olisi valintani syksy ja musta.

    VastaaPoista
  37. Syksy ja musta olisivat valintani.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Onpa kiva arvonta! Syksy ja harmaa olis minun kombo. :)

    VastaaPoista
  39. Onpa mukava arvonta, väriyhdistelmä syksy ja musta.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  40. Onnittelut sadasta lukijasta. Nyt näyttääkin menneen jo yli sadan. Ihanat palkinnot! Näen jo mielikuvissani kauniit syksy-okrankeltainen -raitasukat jaloissani. :)

    VastaaPoista
  41. Syksy ja keltainen :) ringa.lindgren@tamperelainen.org

    VastaaPoista
  42. Hieno saavutus on sata lukijaa, kateellisena 36 lukijani kanssa haaveilen tuollaisista lukemista. Arvonnat on aina yhtä ihania, ja tuo syksy olisi niin minun värini, parhaiten ehkä mustan kanssa.

    VastaaPoista
  43. Talvi ja okra - kuinkas muuten! Onnea lukijakunnasta!

    VastaaPoista
  44. Raitasukat on ehdottomasti mun lempparit. Näistäkn sävyisyä saisi useita ihania yhdistelmiä, mutta jotenkin nyt kolahtaisi ehkä koviten talvi kera okrankeltaisen :-)

    VastaaPoista
  45. Ihana arvonta! Syksy ja musta ois mun mieleen :)

    VastaaPoista
  46. Syksy iski heti silmään ja jäi mieleen, eli ehdoton suosikkini on syksy.

    VastaaPoista
  47. Ymmärrän tuskaasi..Päätös on super vaikea tehdä!
    Päädyn valitsemaan kuitenkin syksy ja harmaa :-)

    VastaaPoista
  48. Iih, sukka-arvonta! Syksy ja harmaa, ne olis niin miulle!

    VastaaPoista
  49. Kiitos kivasta blogista. :) Valintani on syksy ja ruskea (on varmaan tummanruskea. Muuten syksy ja musta. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ruskea Fabel, ei siis ihan hirvittävän tumma. Vielä on aikaa miettiä. :)

      Poista
  50. Kivat värit molemmissa tai siis kaikissa! Syksy ja ruskea sopisi miulle... :)

    VastaaPoista
  51. Rakastan raitasukkia, joten ehdottomasti mukaan arvontaan! Väritoiveena talvi + harmaa.

    VastaaPoista
  52. Oih, ehdottomasti talvi ja luonnonvalkoinen :)
    Nina M

    VastaaPoista
  53. Onnea :) Arvonnassa mukana ja syksy & ruskea houkkuttelevat.

    VastaaPoista
  54. Talvi ja harmaa olisi minun valintani, mukaan kivaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Keltainen talvi, alkukevään kirkas aurinko luo varjon joka heijastaa eri sinisen ja harmaan sävyjä.
    rav. ruskanlehti

    VastaaPoista
  56. Ihana! syksy ja harmaa vois kokeilla. Mukana!

    VastaaPoista
  57. Mustaa (ja) syksyä. Synkältä kuulostaa, muttei taatusti näyttäisi.

    VastaaPoista
  58. Täällä Itävallan Alppien sylissä on tänäkin vuonna mahtava ruska odotettavissa. Näin ollen syksyn värit (lempivärini oranssi) lämmittäisivät mielen lisäksi jalkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heidi.e.leppanen@gmail.com

      Poista
    2. Ja mikäs olisi paras väri syksyn kaveriksi? :)

      Poista
  59. Oi, mikä mahtava arvonta! Koska pidän niin paljon syksystä ja kirkkaista väreistä, valintani olisi syksy & okrankeltainen :)

    VastaaPoista
  60. Tämäkin lähtisi syksyn ja mustan linjalle :)
    sini.wallen@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Ihana arvonta, syksy on helppo valita, mutta sille kaveriksi on liian monta vaihtoehtoa:) musta, ruskea, okra, no... olkoon sitten okra

    VastaaPoista
  62. Heippati hei, mukana siis arvonnassa.
    Talvi ja luonnonvalkoinen :)

    VastaaPoista
  63. Ihana arvonta! Syksy ja valkoinen :)

    VastaaPoista
  64. Mahtavaa! Mukana ollaan. Talvi ja keltainen. :)

    VastaaPoista
  65. Talvi ja harmaa. Mukavaa syksyn jatkoa.

    VastaaPoista
  66. Talvi ja luonnonvalkoinen :-). tuulamoisio00@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Ihana arvonta! :) Valintani olisi talvi ja luonnonvalkoinen.

    VastaaPoista
  68. Minun valinta syksy.
    Yt Tuula
    Tuulapell@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Hah, ihana arvonta!
    Syksy ja ruskea, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  70. Hei,

    osallistun arvontaan väriyhdistelmällä syksy + musta! Sukat kelpaa aina :)

    -Taika

    VastaaPoista
  71. Osallistun arvontaan syksy + keltainen :) aivan ihanat langat nuo moniväriset! :) ei hitsi olis kyll kiva voittaa

    VastaaPoista
  72. Syksy ja keltainen,nyt tarvitaan väriä:) Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Talvi ja musta kuulostaa kivalta ja näyttää. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  74. Ihana arvonta, ja valintakin oli kerrasta selvä: talvi ja okrankeltainen :)

    VastaaPoista
  75. Oi, onneksi olkoon sadannesta lukijasta! Ja mikä ihana palkinto. :) Mikäli kerrankin olisi arpaonnea niin harmaan ja syksyn minäkin valitsisin. :)

    VastaaPoista
  76. Onnittelut pyöreiden johdosta! :) Mie tavoittelen syksysukkia oranssin kera.

    VastaaPoista
  77. Talvi ja okra olisi hieno! Siskokin oli näköjään samaa mieltä (Lilja tuolla ylempänä) ;).
    Elli

    P.S. Kiva blogi, olen ihan ihastunut ja vasta nyt löytänyt!

    VastaaPoista
  78. Syksy ja okrankeltainen :) maija86@windowslive.com

    VastaaPoista
  79. Talvi ja valkoinen =)

    http://salamaniskuja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  80. talvi ja musta olis kivat
    arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. talvi ja valkoinen!!!=) t.Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  82. Syksy ja harmaa kuulostaa kyllä kivalta yhdistelmältä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  83. Ihanaa! Minulle sukat syksyn ja ruskean keriltä :)

    VastaaPoista
  84. sukat: talvi & okrankeltainen :D

    KMMR - L-J

    VastaaPoista
  85. Syksy + musta sukat ois ihanat, jos satun voittamaan! :) Ja miun sähköpostiosotteen löydät tietysti miun blogista http://piponytimesta.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
  86. Ihana arvonta! Hmmmmmm nyt on vaikee valinta. Yllätän itseni ja valitsen talven ja okrankeltaisen :D

    VastaaPoista
  87. syksy ja valkoinen :) liityin myös lukijaksi :)

    VastaaPoista
  88. talvi ja musta :)
    valkoinen.sivu@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Ooh, arvonnan jännitystä taas! Mää kans haluun. Mulla on herännyt lämpimiä tunteita villisti värikkäitä sukkia kohtaan, eli sehän olis sit syksy, mutta mikäs sen kaveriks sit sopii? Onks se sit se turvallinen harmaa? Vai oikein se keltsi tai okra tai mikä se oli? No ehkä se harmaa, se kai sopii kaikkeen.
    Pohdipa muuten myös pitkiä villatakkeja, siis piiitkiä ja isoja, mutta kepeästä langasta tehtyjä, ettei mitään tonninpainosia. Vinkvink.
    Hoviasiakas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, pistetään mietintään. Harmaa olis munkin valinta, yllättäen.

      Poista
  90. Syksy ja okra. Sulla on tosi kiva blogi.

    VastaaPoista
  91. Syksyn ja okran valitsisin minäkin :)

    VastaaPoista
  92. Syksy ja musta ovat tänään se oikea pari :)

    tTerhi

    VastaaPoista
  93. Löysin blogisi blogilistan kautta ja heti jäin koukkuun :) ja arvontaanhan on aina pakko osallistua... Syksy ja harmaa olisi minun valintani..

    VastaaPoista
  94. Raitasukkia ja arvonta - wau! Syksy ja ruskea
    satumrajala(at)gmail.com

    VastaaPoista
  95. Voi vitsit, kun voittaisin! Ihania värejä nimittäin ja olis ihanaa pitää jalassaan jonkun muun neulomia sukkia!
    Jos voitan, niin väreiksi valitsisin syksy + musta.

    VastaaPoista
  96. Arvontaan mukaan, talvi tai syksy, ompa pitkä aika että joku ois tehny minulle sukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi vai syksy ja mikä yksivärinen kaveriksi? Nyt on pakko valita :)

      Poista
  97. Aah, raitoja! Arvonnassa mukana ja toiveena raidat syksyn ja harmaan sävyissä. Ja onnittelut!

    VastaaPoista
  98. Onnee!!! Kivapa sinnuu on lukkee :)
    Mie onneton en vieläkkään oo saanu sitä lukijapalakkie toimimmaan ja en oo ennää jaksanu ropeltaa ko näyttää tuota joku aina Louhelassakin vierailevan.

    Syksy turkooseilla raidoilla ois aika namu väri. Onnea arvontaan miulle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kyllä turkoosia ei löydy raitavaihtoehdoista :)

      Poista
  99. mukana arvonnassa combolla syksy + ruskea! :)

    VastaaPoista
  100. Syksy ja harmaa minulle jos onni on myötäinen.
    Kauniita värikkäitä sukkia ihailin blogissasi. Taidan ollakin ekaa kertaa täällä.

    VastaaPoista
  101. Syksy ja keltainen miun mieleen!

    VastaaPoista
  102. Kyllä se olis toi talvi ja okrankeltainen :)

    VastaaPoista
  103. Okra ja talvi :)
    anksu@windowslive.com

    VastaaPoista
  104. Valkoinen talvi, sitä odotellessa :) tavoitat minut blogeistani puikotmutkalla tai herttahortta

    VastaaPoista
  105. Minä kokeilen onneani väriyhdistelmällä keltainen ja talvi :)

    VastaaPoista
  106. Oi, tuo syksy on kyllä niin herkku, sen minä valitsisin :)

    VastaaPoista
  107. Talvi ja harmaa :)
    katariina . jousmaki @ hotmail com

    VastaaPoista
  108. Oi, herkut sukiksi neulottuna! Montakin ihanaa kombinaatiota, mutta syksy ja sille kaveriksi harmaata! :D

    VastaaPoista
  109. Ei ollut mullekaan helppo valinta. Toi talvilanka on superihana, mutta jos tämän kerran kuitenkin sanois syksy. Ja vaikka yhdistettynä ruskeaan vois olla kiva kombo. :)

    VastaaPoista
  110. Vaikea valinta, mutta talvi ja okra on mieluisin.
    pinni59@gmail.com

    VastaaPoista
  111. Anonyymi stalkkeri ilmoittautuu, ja toivoo harmaata syksyä. Onnea lukijoiden johdosta!

    Ravelryssa boredbyopen

    VastaaPoista
  112. Syksyn ihmisenä syksyn värit ja okrankeltainen yhdessä. Yritin katsoa, etten olisi osallistunut/kirjoittanut jotakin, muttei löytynyt. Olen ollut eläkkeelle lähtö huumassa (töitä on yrittänyt twhdä loppuun ettei hirveästi jää toisille) ja perjantain juhlistakin alkaa palailla outoon, tavan elämään--ei enää töihin,jonne on vuosikymmneniä mennyt.

    VastaaPoista
  113. syksy & musta. oli ensin niin vaikea valinta että unohdin osallistua, mutta näin toisella kertaa onnistui :)

    aika uusi neulojien maailmaan hurahtanut lukija minäkin, mutta en omista noita tunnuksia joilla voisi ilmoittautua lukijaksi, ainakaan vielä!

    VastaaPoista
  114. Syksy ja keltainen olisi sopiva pari.
    Lmlahtinen@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Talvi ja okra olisi herkullinen yhdistelmä. Kaikki muut tarvitsevat aina kipeämmin villasukkia että itselle ei juurikaan tule niitä neulottua. :)

    Ravelryn piccolakitty

    VastaaPoista
  116. Mahtavaa! olen mukana arvonnassa. Syksy ja keltainen olisi upea yhdistelmä mun 40-kokoisille jaloille. :)

    VastaaPoista
  117. Mukana arvonnassa, väreinä Syksy ja keltainen ....tällaiset arvonnat on mukavia....

    VastaaPoista
  118. Mukana arvonnassa, väreinä syksy ja keltainen... tälläiset arvonnat on kivoja ,kun itselle tulee niin vähäb tehtyä...

    VastaaPoista
  119. Railakkaan värikäs syksy-lanka, ihanan väriset sukat tulisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä haluaisit sen yksiväriseksi seuraksi? :)

      Poista
  120. Lämpimän värikäs syksy ja tasapainoinen, hillitty harmaa. Sopiva yhdistelmä räiskettä ja tyyneyttä :)

    VastaaPoista
  121. Syksy ja keltainen. Upeita värejä ja muutenkin mukava blogi :)

    VastaaPoista
  122. Ihania värejä! Mun suosikki ois talvi+keltainen.

    VastaaPoista
  123. Syksy ja musta ☆ ihanat on värit!
    -päivi-
    p.helmet.l@gmail.com

    VastaaPoista
  124. ihanat värit.
    syksy ja musta on mun valinta.marjo.tykkala@elisanet.fi

    VastaaPoista
  125. Arvontaan mukaan, edellinen viesti katosi mystisesti joten toivottavasti tämä ei ole tuplana sitten. :D
    Syksy ja luonnonvalkoinen sopisivat minusta kuin nenä päähän toisilleen. :)

    VastaaPoista
  126. Syksy ja okrankeltainen kelpais, väriä ja valoa mahdollisimman pitkälle talveen :) T: hei2anna@gmail.com

    VastaaPoista
  127. Syksy ja musta. Hankalaa tuo yksivärisen valinta, mutta eiköhän noista nätin saa ;)

    VastaaPoista
  128. Pakkohan tähän on osallistua ja kokeilla sattuisko joskus onni suosimaan.
    Minun väri yhdistelmäni olisi syksy ja musta.... Vaikka olenkin sinisen ystävä muuten.
    Pivi.o@suomi24.fi

    VastaaPoista
  129. Talvi ja valkoinen T: mia_saari@hotmail.com

    VastaaPoista
  130. Syksy ja okrankeltainen olis pirtsakka

    VastaaPoista
  131. Ihana arvonta!
    Syksy ja okra olisi piristävä sukkaväri!
    t. Hanhan leenahanhan@yahoo.com

    VastaaPoista
  132. Syksy, pirteän värikäs!

    t. virpi.nokka@gmail.com

    VastaaPoista
  133. Kiva arvonta! Saa olla väriä, syksy ja keltainen.

    VastaaPoista
  134. Syksy & musta..! <3

    -pasiivon@gmail.com

    VastaaPoista
  135. Syksy ja okra on valintani. Kiva arvonta kun värit saa valita. T. Elise

    VastaaPoista
  136. Talvi ja valkoinen - lempivärini <3

    VastaaPoista
  137. syksy ja harmaa :) Ihanat värit.
    harmaakissa(aT)luukku.com

    VastaaPoista
  138. Onnea sadasta lukijasta! Minun valinta olisi syksy ja valkoinen, ihanan värikäs yhdistelmä. :)

    VastaaPoista
  139. Syksy ja okrankeltainen ehdottomasti!
    Piristäviä värejä pimeneviin iltoihin.
    anne3874 (@) hotmail.com

    VastaaPoista
  140. ihanat värit.syksy ja keltainen

    VastaaPoista
  141. Syksyä ja keltaista, nam! langat@suomi24.fi

    VastaaPoista
  142. syksy ja musta facesta löytyy Arja Virtanen :)

    VastaaPoista
  143. Ihana arvonta, mäkin haluun jonkun muun tekemät sukat! Syksy + keltainen ois just ihanaa väriterapiaa!

    VastaaPoista
  144. Syksy ja musta :) Kiva yhdistelmä :) Sanna Utrila

    VastaaPoista
  145. Oii!! ihana arvonta. Syksy ja musta :)

    VastaaPoista
  146. Jopas onkin lämmittävä arvonta!! Onnittelut myös tasaluvusta :)
    Jospa mun olis onni voittaa arvalla sukat niin ne olisivat syksyn kerästä ja keltaisesta tehdyt.
    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  147. Ehdottomasti syksy ja valkoinen.
    Tarja

    VastaaPoista
  148. Oih, talvi ja okrankeltainen!
    laahtiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  149. Ihanaa tuo syksylanka. Sopisi ehkä keltaisen kanssa. Sellaiset haluaisin. :)

    VastaaPoista
  150. Talvi ja valkoinen. Varmasti hienot!!

    VastaaPoista
  151. Talvi ja valkoinen. Olisi varmasti ihanat!!
    malinen.anneli@gmail.com

    VastaaPoista
  152. Talvi ja valkoinen. Olisi varmasti ihanat.
    malinen.anneli@gmail.com

    VastaaPoista
  153. Talvi ja valkoinen!!
    malinen.anneli@gmail.com

    VastaaPoista
  154. Ihana arvonta, vielä ehdin mukaan! Syksy ja musta olisi minun valintani :)

    VastaaPoista
  155. Ihana. Syksy ja keltainen.
    tuulapell@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet tainnut osallistua jo 16. päivä? Ainakin sama osoite sieltä löytyy ja kahta arpaa ei voi saada :)

      Poista
  156. Vastaukset
    1. Kuka lienet? Tuntomerkit tarvitaan, että osallistut arvontaan.

      Poista
  157. Talvi ja harmaa vois olla kivat.

    VastaaPoista
  158. Syksy ja oranssi. :)

    Anna
    anna.agarth@gmail.com

    VastaaPoista
  159. Ei mitään väliä kunhan on keltaista <3

    ~Mervi S.~

    VastaaPoista
  160. Syksy ja luonnonvalkoinen- pitkän harkinnan jälkeen ! :)
    Sukille olisi kyllä käyttöä kun en itse enää pysty neulomaan.
    lindahakkarainen90 [at] gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vastaus tuli valitettavasti liian myöhään, koska ehti mennä lokakuun puolelle. Ensi kerralla sitten aiemmin mukaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...