maanantai 9. syyskuuta 2013

Sakea kypsästä viljasta

Kun tarpeeksi kauan hauduttelee keskeneräisten töiden kasaa, alkaa sieltä vähitellen putkahdella valmiita. 


Näiden sukkien aloittamisesta on melkein kuukausi, vaikka ne olivatkin ohjeen puolesta yllättävän nopeaa neulottavaa.


Mikä sitten tökki? No, tällä kertaa puikko, tai tarkemmin se pyöröpuikon kaapelin ja puikko-osan liitoskohta. Olikohan käsiala yhtäkkiä liian tiukkaa vai onko kyseinen puikko joku maanantaikappale, enpä tiedä. Mutta tässä ne nyt kuitenkin ovat, sukat joita kaikkein eniten olen Cookien kirjassa ihaillut.


Päädyin tekemään nämä vähän paksummasta langasta ja paksummilla puikoilla, kun malli näytti niin ahtaalta. Hyvä päätös, koska ei näistä liian löysiä tullut tälläkään tavalla. Vuorelman Vetoa en olekaan aiemmin kokeillut, mutta tulen kyllä käyttämään uudelleenkin. Oikein laadukkaan tuntuista lankaa ja sitä saa vieläpä varsin näppärästi tuosta läheisestä lankakaupasta. Ja tuo väri, se on mun suosikki tällä hetkellä!


Näissä sukissa tapahtuu paljon, mutta kaavioita ei kannata säikähtää. Ihan helppoa oli oppia jopa ulkoa tuo kuvio. Suosittelen siis!

Ohje: Sake / Cookie A.: sukkia. rakkaudella.
Lanka: Vuorelma Veto, väri 181 Kypsä vilja, menekki n. 160 grammaa
Puikot: 2,75 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Sake

14 kommenttia:

  1. Ihanat sukat niin värin kuin mallinkin puolesta!

    Juuri tuota samaista väriä Vedosta olen yrittänyt etsiskellä, mutta mistään ei tunnu löytyvän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onkohan tuo sitten tähän aikaan vuodesta muidenkin suosikkivärejä. Se oli kyllä joskus kesällä, kun omat lankani ostin, voi olla ettei täältäkään enää löydy... Näytti olevan Vuorelman nettikaupastakin loppu.

      Poista
  2. Nam, nää on ihanat. :) Väri tietenkin supersuosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin! Ei ihme jos on kaupoista lopussa. :)

      Poista
  3. Oih, ihanat pehmoiset syyssukat.

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniit! Tuo keltainen on ihan mun suosikkivärini. Pitäiskö luoda nää omillekin puikoille? Pitäis. :-)

    VastaaPoista
  5. Ooooo, olen ihastuksesta hiljainen. Niiiiiiin kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä taas käyn mykistymässä sun huivien ja kivojen peltokuvien äärellä :)

      Poista
  6. Ooh, ihanat sukat. Kaikinpuolin niin herkut. Tykkään.

    VastaaPoista
  7. Oioi miten hienot, toimii loistavasti paksummallakin langalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa mallissa on niin selkeät kuviot, että varmaan siksikin toimii. Mitään kovin pitsistä Cookien mallia en lähtis tekemään näin paksusta langasta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...