tiistai 18. kesäkuuta 2013

11 satunnaista asiaa

Sain haasteen kertoa itsestäni 11 uutta asiaa, mikä sopiikin oikeastaan hyvin tähän vaiheeseen, jossa mitään uutta ei valmistu, vaan kaikki projektit on vielä kesken. Tai no, tein pari pikkutyötä tänään valmiiksi ja päättelin yhdet sukat, niistä sitten myöhemmin lisää.

11 asiaa siis, täysin satunnaisessa järjestyksessä:

1. Bataatti on yksi suosikkivihanneksistani. Syön sitä itse asiassa tässä kirjoittaessani, koska tätä ohjetta oli pakko kokeilla. Siinä yhdistyvät bataatti, kikherneet ja tahini, ei siis voi olla pahaa (eikä tosiaan olekaan)...


2. Olen lukenut tänä vuonna ihan hävettävän vähän mitään. Olen pitänyt viime vuosina kirjaa lukemisistani ja yleensä luenkin tosi paljon, mutta tänä vuonna käsityöt ovat vieneet mennessään täysin. Ei ole aikaa lukemiselle!

3. Olen tosi laiska siivoamaan. Vähän hävettää tämäkin, mutta kyse on kyllä sukuviasta.

4. Olen alkanut tykätä keltaisesta väristä langoissa, mutta vielä en tiedä osaanko käyttää kyseistä väriä päälläni. Parempi olis, koska taisin just ostaa lisää keltaista varastoon.

5. Käytän yllättävän vähän neulevaatteita (paitsi sukkia) niiden määrään nähden. Johtunee siitä, että harvemmin palelen muualta kuin jaloista. Tämä asia on kylläkin muuttumassa koko ajan, esimerkiksi huiveja olen opetellut käyttämään viimeisen vuoden aikana enemmän.

6. Tein Pariisin matkan aikana ainoastaan yhden ruudun peittoprojektiini, joten tuli pidettyä useamman päivän tauko käsitöistä. Ehkä se tuli ihan tarpeeseen...

7. Harrastan käsitöiden lisäksi säännöllisen epäsäännöllisesti uimista. Väärällä tekniikalla, pää pystyssä siis, mutta kerrallaan jotain yhden ja kahden kilometrin väliltä. Ihme kyllä en saa siinä yleensä edes niskaani jumittumaan.

8. Haluaisin osata ommella paremmin. Oma ompelukone minulla on ollut muistaakseni yläasteikäisestä asti, ja silloin ompelinkin enemmän, mutta nykyään käytän sitä lähinnä korjaushommiin.

9. Opiskelin yliopistossa alun perin pääaineenani ranskan kieltä ja kulttuuria, jonka vaihdoin perusopintojen jälkeen yleiseen historiaan. Sen lisäksi opiskelin ainakin filosofiaa, kulttuurihistoriaa, sosiologiaa, valtio-oppia, espanjan, italian ja muinaiskreikan alkeita... Kunnon humanisti siis. :)

10. Olen onnistunut kehittämään viherpeukaloani jonkin verran viime vuosina. Nykyisessä asunnossa ikkunat ovat ilmeisesti hyvään ilmansuuntaan, koska osa kasveista suorastaan villiintyy kasvamaan täällä. Se ei tosin tarkoita, ettenkö olisi saanut hengiltä idioottivarmaksi sanottua anopinkieltä juuri tässä asunnossa.

11. Kuuntelen nykyään hirveän vähän musiikkia tai edes radiota. Mutta jos jotain kuuntelen, on se todennäköisimmin PJ Harveyn, Mark Laneganin tai Johnny Cashin levy. Ennen se olisi ollut Kentiä, Red Hot Chili Peppersiä tai Beatlesiä. Näin ne ajat muuttuu.

Olipa aika vaikeaa keksiä näin yhtäkkiä mitään kerrottavaa. En nyt jaksa miettiä, kenet haastaisin, mutta haastakaa itsenne ihan vapaasti!

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...