perjantai 31. toukokuuta 2013

Viime hetken huivi

Kaikista valinnan vaikeuksista ja kommelluksista huolimatta yo-huivi ehti ajoissa valmiiksi. Eilen illalla sain silmukat vihdoin pääteltyä ja viriteltyä lattialle pingotusalustan (lue: pussilakanan ja pyyhkeen). Onneksi on lämmin sää, niin huivi ehti kuivuakin yön aikana. Toisaalta taas harmi, että huomenna saattaa olla liiankin lämmintä huivin käyttämiseen. No, väliäkö sillä, mulla on uusi, ihana, kevyt, sininen kolmiohuivi!


Tämä on vallan mainio huiviohje, jonka sai ravelryn kautta ilmaiseksi muistaakseni joskus viime vuoden lopulla. Helposti opittavia kaavioita on yhteensä viisi ja huivin koko on muunneltavissa toistojen määrää varioimalla. Itse pidän erityisesti tuosta suuremmasta lehtikuviosta ja reunuksesta, jota olisin voinut jatkaa pidempäänkin, jos ei olisi ollut kiire. Suosittelen kuitenkin keskittymistä kaavioihin, ei esimerkiksi elokuvan katseluun...


Dropsin Lace osoittautui tosi hyväksi huivilangaksi, eikä hintakaan päätä huimaa. Hyvä, että sitä löytyy lankalaatikosta lisää, kun nyt tuntuu pitsin neulominen innostavan.


Pingotuksen olisi voinut tehdä vähän huolellisemmin, mutta kuten sanottu, oli kiire saada valmista aikaan.



Kyllä nyt on hyvä lähteä juhlimaan ja sen jälkeen viettämään hieman mökkielämää.

Ohje: Photosynthesis Shawl / Emily Wessel
Lanka: sininen DROPS Lace, menekki noin 80 grammaa
Puikot: 3,5 mm pyöröt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...