Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Tunnustan!

Sain pari päivää sitten mukavan tunnustuksen Ratkojalta. Hauskaa, että olen noinkin vahvasti profiloitunut raitasukkien tekijäksi. Ja kumma kyllä juuri nyt ei ole ainuttakaan paria sellaisia tekeillä - pitää varmaankin korjata tämä erhe.

Tunnustus on peräisin Ilosofiaa-blogista, josta löytyy myös nämä tarkemmat ohjeet jatkotoimenpiteisiin.

Ilosofiaa was here tunnustuksen idea lähti siitä, kun törmään silloin tällöin blogeihin joissa tuntuu heti kotoisalta. Se voi olla blogin ulkoasu, ihanat käsityöt, kauniit kuvat tai se tunnelma tai ensivaikutelma jonka blogista saa, kun sinne ensimmäisen kerran astuu sisään. Ihan kun kotiin tulisi. Tuntuuko tutulta?

Tämä tunnustus lähtee siis kiertämään blogimaailmaa ja antamaan tunnustusta niille kaikille ihanille ja kotoisille blogeille.

Ilosofiaa was here tunnustuksen mukana tulee myös pieniä velvollisuuksia.
1.Tunnustus jaetaan kolmelle omasta mielestä kotoisalle blogille. Sellaiselle, joka aina saa palaamaan takaisin ja takaisin. Muutamin sanoin blogia kuvaillen kerrot miksi juuri tämä blogi saa tunnustuksen.

2. Linkitä blogit joille olet antanut tunnustuksen takaisin Ilosofiaa http://ilosofiaa.blogspot.fi/ blogiin vaikka kommentoimalla jotain postausta. Lisään itse kaikki linkitetyt blogit omaan listaani joille teen oman sivun omaan blogiini.

3. Tämä tunnustus on tarkoitettu käsityöblogeille tai ainakin osittain käsitöitä käsitteleville blogeille.


Itse päätin jakaa tunnustuksen kolmelle sellaiselle blogille, joiden kirjoittajien kanssa minulla on melko samanlainen neule- ja lankamaku. Näiden blogien uusia postauksia odotan mielenkiinnolla ja usein käykin niin, että omilla puikoilla saattaa olla tulossa tai ainakin suunnitteilla jotain samanlaista. Ihan kuin kotiin tulisi, siis. Sen kummemmin erikseen perustelematta, tässä ne kolme (vaikka vaihtoehtoja olisi useampiakin):
 

Sitten vielä kuva läjästä tämänhetkisiä keskeneräisiä töitä. Tästä saattaa lähipäivinä jotain valmistakin tupsahtaa ilmoille.

 

torstai 4. huhtikuuta 2013

Tunnustuksia



Sain tänään New Blog Love -tunnustuksen Diagnoosina vakava neuloosi -blogin Antsulta (perusteluna käsityöt = ♥!). Kiitos! Olen samaa mieltä tuosta perustelusta. Hienoa saada tunnustus, kun blogi on ollut olemassa vasta kuukauden! :)

Tunnustuksen ohjeet ovat nämä:
Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme siis uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.

Omat tunnustukseni annan näille käsityöblogeille:
IhmeMaa - Kauniita sukkia ja muuta ihanaa.
neulovat nakit - Meitä yhdistää ainakin Cookie A. Ihania sukkia!
Ankkalammella - Se neulepäiväkirja! Olen kateellinen.
Sukeltelua lankakasoissa - Tänne löysin sattumalta aloittamani samankaltaisen sukkahaasteen kautta. Olen pahasti jäljessä, tosin myös aloitin myöhemmin. Kauniita sukkia on syntynyt!
Lankahamsterin tunnustukset - Kärsin samoista oireyhtymistä. Tänne löysin Ravelryn kautta. Yhdistävänä tekijänä ainakin hurahdus Wollmeiseen...

Blogit eivät ole välttämättä uusia, mutta uusia minulle, kun kerran tuore  bloggaajakin olen. Kiitos teille uusista käsityöideoista! Ehkä keksin pian senkin, mitä tekisin vaikkapa näistä aarteistani:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...