On hieman nuhjuinen olo, sillä vietin tänään reilut viisi tuntia bussissa matkalla mökiltä takaisin Turkuun. Mökillä oli ensin pari sateista päivää ja sitten pari aurinkoisempaa - oli jopa niin lämmintä, että tuli istuttua ulkonakin neulomassa. Yksi pari sukkia tuli valmiiksi, kun ensin hain ihanasta paikallisesta lankakaupasta lisää lankaa kärkikavennusten kohdalle ehtineeseen toiseen sukkaan. Ja pari Louhittaren vyyhtiä tämän lisäksi.
Matkakäsityönä oli jotain tuttua ja turvallista, jotta bussissakin olisi helppo vaan posottaa menemään. Eli ihan perusraitasukat Fabelista ja Norosta. Kuvauspaikoista oli suorastaan runsaudenpulaa.
Lanka: Drops Fabel (harmaa) ja Noro Kureyon Sock, väri 256
Puikot: 2,0 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Räsymatto
Olin onneksi varautunut useammallakin reissukäsityöllä, koska nuo ensimmäisethän valmistuivat jo parin päivän jälkeen. Keskeneräisissä on eräs tietty teema, joka jatkunee näidenkin jälkeen:
Vajaan viikon aikana ehti hyvin istuskella neulomassa ja kerimässä lankaa rantakivellä ja mökin kuistilla.
Siinä samalla tuli seurailtua vuodenaikojen vaihtumista ja bongailtua kevään merkkejä.
Kyllä se kovasti keväältä näyttää, mutta näyttäköön. Aion tehdä silti lisää villasukkia, kun kerran intoa riittää.