keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Sammal


Vaikka hiljaista onkin ollut, niin kyllä täällä neulottu on. Voi kyllä! Aloitetaanpa vaikka tästä vihreästä ihanuudesta, jonka viimeiset silmukat sain neulottua viime viikon alkupuolella. Nappien kanssa piti odottaa viikonlopun tarmokkuuspuuskaa, joka kyllä tuli yllättävän nopeasti.



Takki on simppeliä pintaneuletta ylhäältä alaspäin kahdella palmikolla höystettynä. Ei siis mitään ihmeellistä sinänsä, mutta lopputulos on aivan ihana! Vähän muokkasin ohjetta omaan makuun sopivammaksi: napinlävet ovat hieman tiuhemmassa ja tein hieman levennyksiä helmaa kohti mennessä, jotta takista tuli enemmänkin a-linjainen. Juuri sopiva, ihanan lämmin ja kotoisa neule. Saattaa olla toinenkin takki samanmoisin aattein täällä tulossa.


Terveisiä muuten Firenzestä! Siellä oli jo ihan kesä, täällä satoi eilen vaakasuoraan räntää, rakeita, vettä ja mitä lie. Tänään onneksi jo aurinko paistaa.


Ohje: Sammal / Joji Locatelli
Lanka: Tukuwool Fingering, väri Selja. Ohjeen mukaan tähän kokoon olisi tarvittu 8 vyyhtiä, mutta ei tähän mennyt edes seitsemää.
Puikot: 3,25 ja 2,75 mm pyöröt
Ravelryssä: Sammaltakki

 

9 kommenttia:

  1. Aina ei tarvi keksiä pyörää uudestaan. Monesti simppelit neuletakit on niitä parhaita. <3

    VastaaPoista
  2. Voi että oon kade teille, jotka tehtailette noita neuletakkeja... Mulla niistä ei tule ikinä hyviä. Ihana on tuokin takki! Tosi kaunis ja ihanan värinen!

    VastaaPoista
  3. Ihana neuletakki! Kuinka ollakaan, mulle valmistui hiljattain ihan samanlainen, tosin kasvivärjätystä vironvillasta. Kiva malli on, ja väri : ))

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis! (: Ja tuo väri on mahtava.

    VastaaPoista
  5. Niin kaunis! Ja tuo vihreä on yksi kauneimmista.

    VastaaPoista
  6. Oikein kaunis. Yllättäen tämä on minunkin puikoilla hihat on tekeillä =)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...