keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Maustekauppaa




Neuloin sitten sopivasti näille keleillä ison ja lämpimän huivin. Mutta kun oli pakko saada. Melanie Bergin ohjeissa on jotain kummaa taikaa, kun ei niitä voi vastustaa. Tässä mallissa kiehtoi värien käyttö ja varsinkin tuo keskiosan mallineule, jonka neulominen oli kylläkin niin hidasta ainakin tästä langasta, että meinasi loppua puhti kesken tuolla leveässä päässä. Mutta sitten tuli taas rentouttavia raitoja, jotka vieläpä kapenivat loppua kohti ja yhtäkkiä huivi olikin valmis. Tai siis lankojen päättelyä vaille valmis - suosittelen lämpimästi lankojen päättelyä matkan varrella tai neuloen, sillä muuten niitä on lopussa taas ihan muutama. (Sivuhuomio: vaikka ohjeessa ei niin neuvotakaan, lankoja pystyy aika huomaamattomasti kuljettamaan mukana reunassa monessakin kohtaa, mikä säästää ainakin muutamalta langanpäältä.)




Holst Garnin väreistäkään ei meinaa saada tarpeekseen, varsinkaan nyt kun sain omaksi Supersoftin värikartat. Ne kun asettelee päällekkäin, syntyy yllättäviä, houkuttelevia ja aina yhtä kauniita väriyhdistelmiä, joista voisi neuloa huivin, villatakin, villapaidan... vaikka kuinka monta itse asiassa. Huh.



Nostettuja silmukoita...

... ja vähän lyhennettyjä kerroksia.

Tässä huivissa tarkoitus oli ensin saada aikaan jonkinlainen liukuvärjäysefekti, mutta sitten päätinkin vähän sekoittaa pakkaa. Aika kiva väritys tuli, vaikka tuo kaikkein vaalein keltainen (Pancake) ei oikein minun väri olekaan eikä toisiksi vaalein (Maize) oikeasti ole noin vihertävä, vaan kaunis keltainen. Erityisesti pidän siitä, miten vaalein raitaväri melkein katoaa taustavärin (Almond) sekaan tuossa keskimmäisessä osiossa.


Ohje: On the Spice Market / Melanie Berg
Lanka: Holst Garn Supersoft, värit Almond, Pancake, Maize, Sunrise, Goldcrest, Ember ja Saffron
Puikot: 3,0 mm pyöröt
Ravelryssä: Sahramipannukakkua

11 kommenttia:

  1. Upea huivi! Kauniita värileikkejä ja tuo pilkullinen keskiosa on todella kivannäköinen.

    VastaaPoista
  2. Vautsi mikä pannukakku! Mallineule keskellä näyttää ihan jonkinlaiselta punokselta, jännä :)

    VastaaPoista
  3. Huikean kaunis! Värivalintasi sopivat hyvin huivin mausteiseen teemaan.

    VastaaPoista
  4. Ihastuttava. Todella tyylikäs kokonaisuus.

    VastaaPoista
  5. Upea huivi upeissa väreissä :)

    VastaaPoista
  6. Oi että on kaunis! Miten en ole tullut ajatelleeksikaan, että Holst Garnilla olisi ihana värikartta tähän.

    VastaaPoista
  7. Syötävän herkkullinen kattaus!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...