lauantai 7. kesäkuuta 2014

Raita ja pitsi ne yhteen sopii

Kesä ja huivit. Ne näyttävät kuuluvan käsityörintamalla erottamattomasti yhteen. Vaikkakin tämä huivi taitaa päätyä enemmän talvikäyttöön, kun tuo alpakka on niin mahdottoman lämmintä. Ja oikeasti aloitin tämän tekemisen jo huhtikuussa, ja sain valmiiksi kuukautta myöhemmin.


Tässä raitojen ja pitsireunan yhdistelmässä on jotain tosi kaunista. Juuri ennen tämän huivin aloittamista sain valmiiksi vähän samantyylisen Cladonian ja muitakin vastaavia malleja on katseltu sillä silmällä. Ja toisaalta myös muita Heidin malleja riittää lempparilistalla jo melkein jonoksi asti. Koskahan näitä kaikkia ihania vaan ehtisi käyttää, sitä en tiedä.


Sovelsin taas ohjetta hieman ja tein lisäykset eri tavalla (koska en halunnut reikiä), käytin pienempiä puikkoja (koska on löysähkö käsiala) ja jätin ylimääräisen langankierron reunassa tekemättä (koska olen opetellut löysäilemään reunassa muutenkin). Raitoja tein muutaman enemmän ja reunakaavion toistin neljästi eli niin monesti kuin kahdesta kerästä harmaata alpakkaa pystyi. 


Väriyhdistelmästä tuli mukavan rauhallinen. Molempia värejä on ehkä saatava lisää varastoon.


Ennen pingotusta huivi oli epäilyttävän pieni mytty, mutta suureni kasteltuna mukavan kokoiseksi. Sitten muutama muistutus itselle: kannattaa katsoa mallikuvia ennen kuin alkaa viritellä nuppineuloja reunaan, ettei tarvitse monta kertaa pingottaa. Valotkin on ihan hyvä sytyttää ennen tätä operaatiota. Ja ennen kaikkea: kannattaisi oikeasti hommata ne paremman pingotusvälineet.


Ohje: Meadow Grass / Heidi Alander (ilmainen ohje)
Lanka: Drops Alpaca, vaalea harmaa (melkein kaksi kerää) ja tumma oliivi (vajaa kerä)
Puikot: 3,5 KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Ruoho laulaa


15 kommenttia:

  1. Tää on niiiin ihana!!! oon just katellut tätä samaa mallia ja miettinyt ja jahkaillut, mitkä värit valitsen. Tämän nähdessä ensimmäinen ajatus oli, että on pakko matkia sua värivalinnassa, koska tää väriyhdistelmä on vaan niin uskomattoman kaunis, rauhoittava ja noita molempia värejä mulla sattuu myös olemaan. Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kyllä vähän aikaa piti lankakaupassa pähkäillä, mikä olisi paras pari tuolle kauniille vihreälle. Harmaa näytti parhaalta. Saa matkia! :)

      Poista
  2. Mä oon pari kertaa jo alottanut tän huivin ja aina purkanut kun päätynyt värien olevan väärät! Jospa löytäsin oikeen yhdistelmän kun tää on tosi nätti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika tarkkaa puuhaa, värien valitseminen siis. Mä olin päättänyt ton vihreän jo etukäteen, mutta toisen värin valinta oli tosiaan vaikeeta. Toivottavasti oikeat värit löytyy! :)

      Poista
  3. IHANA!! I - H - A - N - A !!
    Ihan pakko matkia, jahka saan tuon elämäni ensimmäisen Revontulen pois puikoilta!
    Huivejahan ei vaan voi olla liikaa,
    eihän?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kyllä mäkin vähän sitä mieltä oon, että ei niitä liikaa voi olla. Kaapit ja hattuhylly on varmaankin toista mieltä :D

      Poista
    2. Kertoisitko vielä että kuinka monta ylimääräistä raitaa teit, ohjeesta poiketen? Ja et varmaankaan tehnyt lisäyksiä niihin kerroksiin vai teitkö? Kyselee täällä yksi värien matkija, joka eilen aloitti huivinsa ja on aivan rakastunut sekä huiviin että lankaan, ihan mieletön uusi tuttavuus! Ehdottomasti aion tehdä siitä ainakin kämmekkäät talveksi varsin viileälle työpaikalleni!
      Iloa ja kiitos jo etukäteen vastauksesta!

      Poista
    3. Olen merkannut ylös, että tein raitoja vielä yhden ylimääräisen neljän raidan toiston ja oletan, että jatkoin lisäyksiäkin samaan malliin kuin aiemmin. Mutta varmaksi en mene sanomaan. Alpaca on kyllä aivan ihanaa lankaa :)

      Poista
  4. Ei tarvitse lähteä Thaimaahan joogaretriittiin, kun kääriytyy tuohon :-) Drops Alpacan väriperhe on poikkeuksellisen sopuisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Ehkä seuraavaksi jotain räväkämpää, tai sitten ei :)

      Poista
  5. Kaunis huivi! Värit on just passelit!

    VastaaPoista
  6. Tämä on kyllä niin nätti huivimalli!

    VastaaPoista
  7. APUA! Olen jumissa tuon ekan pitsiosuuden kanssa - miten se neulotaan se kaavio? Vain ne punaisen sisällä olevat vaiko se koko "levenevä" kuvio? Toivottavasti vielä kurkkaat tänne ja saan vasatuksen tähän mieltäni riivaavaan mysteeriin ...
    Kiitos jo etukäteen!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...