maanantai 9. kesäkuuta 2014

Punaista pikkusiskolle

Kun pikkusisaruksista nuorinkin täyttää jo 20, tuntee itsensä aika vanhaksi. Tänään se päivä joka tapauksessa on tullut vastaan.


Pitkään aikaan en ole tehnyt mitään näin punaista, koska itse en sitä väriä osaa oikein enää käyttää. Toisin kuin pikkusisko. Päätin tehdä lahjaksi huivin, koska arvelin ettei A käytä villasukkia. Enkä olisi ollut koostakaan varma.


Langan ostin jo ajoissa valmiiksi, mutta huivin malli oli pitkään mietinnässä. Sitten kävi ilmi, että säästyisin postikuluilta ja lähettämisen vaivalta, koska äiti ja pikkuveli olivat tulossa Turkuun piipahtamaan. Oli valittava nopeasti valmistuva malli, että ehtisin saada huivin pingotettuakin ajoissa.


Malli löytyikin jo valmiiksi kirjastostani ja oli oikein mukavan leppoisaa neulottavaa, samaan tapaan kuin saman suunnittelijan toinenkin malli. Tällä kertaa latasin suoraan englanninkielisen ohjeen, kun se kerran tuntui viimeksikin helpommalta. Helppoa oli, ja nopeaa. Ja huivista tuli kivan kokoinenkin. Lankaa olisi riittänyt vielä muutamaan reikäkerroksen toistoon, mutta päätin kuitenkin lopettaa yhden ylimääräisen toiston jälkeen. Lankaa jäi jäljelle 7 grammaa.


Toivotaan, että  sisko tykkää ja käyttää. Ja vaikkei tykkäiskään, niin paljon onnea silti!

Ohje: Gravitate / Janina Kallio
Lanka: Schoppel-Wolle Zauberball, väri Cranberries
Puikot: 3,5 mm KnitPro-pyöröt
Ravelryssä: Punainen vaate

5 kommenttia:

  1. Onpas kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kaunis huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidennetyillä kerroksilla saa yllättävänkin kivan näköistä jälkeä aikaan. Ja tällä suunnittelijalla on paljon samantyyppisiä, yksinkertaisia mutta kauniita ohjeita. Suosittelen! :)

      Poista
  2. Kaunis huivi ja mielenkiintoinen malli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mallia voin suositella, ja muita KallioKnits-malleja myös. Yksinkertaisia mallikertoja ja helppoja muunnella :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...